lauantai 4. lokakuuta 2008

Darralle TK1

Tokokoe Kulho 04.10.2008, tuomari Piritta Pärssinen

Luoksepäästävyys 10
Paikallaolo 9,5 (ei mennyt tarpeeksi nopeaan maahan ja venytteli itseään jossain vaiheessa..ei liikkunut kuitenkaan paikaltaan)
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen vapaana 9 (edisti hieman alussa)
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 9,5 (otti kuulema yhden askeleen ennen pysähtymistä ja mulla TAAS osu käsi Darran naamaan jättökäskyn jälkeen, josta tuomari ei kylläkään maininnut. Käskyn saadessaan Darran stoppaa ja samalla pää nousee ylös, jolloin tulee huitaistua koiraraukkaa kuonoon)
Hyppy 8,5 (ennakoi perusasennon ja ei jäänyt ihan suoraan seisomaan esteeseen nähden
Kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 190,5 pistettä, kunniapalkinto, sij. 1/14 ---> luokkavoitto, sekä TK1

Jippii tulihan se viimeinen ykkönen! Yövuoron jälkeen en sitten nukkunut ollenkaan. Torkahdin n. 15 min, mutta onneksi heräsin kuitenkin. Ajattelin olla kokonaan nukkumatta, koska en olisi luultavasti herännyt kellon soidessa. Kisapaikalle mentäessä keli oli vielä hyvä, mutta alokasluokan alkaessa alkoi sade, joka koveni kokoajan. Meidän vuoron tullessa ei satanut ihan niin paljoa, mutta hyvin siellä kehässä kastui.. On tuo uskomaton likka! Kolme kisaa ja kolme luokkavoittoa :) Alkaa mullakin pikkuhiljaa tulla luotto Darran tekemiseen, että jaksaa se tehdä töitä ilman palkkaakin välillä. Nyt taidan yrittää saada unta ja itseni lämpimäksi, kun vielä olisi illalla yövuoroon meno.

Seuraaminen kytkettynä

Seuraaminen taluttimetta

Liikkeestä maahanmeno

Luoksetulo

Liikkeestä seisominen

Hyppy



Kiitokset Katjalle kuvaamisesta!

5 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

ISOT Onnittelut vielä kerran hienosti menneestä kokeesta ja TK1-koularista! Kyllä Darra on hieno koira!
Treenit keskiviikkona on ok.
Päivi

Riikka kirjoitti...

IHANAA että täällä oli taas videot jotta näki "livenä" suoritukset.
darran häntä heiluu koko ajan :)
ja ihanan iso tuo kenttä millä kisat oli! ONNEA VIELÄ KERRAN !

Jenna kirjoitti...

Päivi, kiitokset vielä etukäteen meidän unohtuneen ruusukkeen tuomisesta :) Keskiviikkona sitten!

Riikka, kiitoksia :)
Ihana nähdä itse jälkeenpäin suoritus, kun kehässä keskittyy täysin vain koiraan. Videolta näyttää aina paremmalta, kuin miltä kehässä itsestä tuntuu ;)

viherpiipero kirjoitti...

Paljon onnea Jenna & Lalla!

Kasvattaja on aivan hurjan ylpeä ja sanaton :'-)

zizu kirjoitti...

Hurjat onnittelut komeasta TK1-tuloksesta:) Sattuneesta syystä ei vaan napannu tulla kattomaan vielä alo-luokkaa..;)

By the way - en tiennykään et teilläkin on blogi.

- Sipe & Demi & Co