maanantai 26. lokakuuta 2009

Tokokoulutuksessa

Eilen oli Joensuun Agilityurheilijat ry:n järjestämä tokokoulutus. Kouluttajana oli Riikka Pulliainen. Menin paikalle hieman aiemmin ennen oman ryhmän alkamista, jotta voisi ottaa vinkkejä muiden suorituksista. Suoritusaikaa oli varattuna n. 30min per koirakko ja tehtiin suoritukset kahdessa osassa n. 13min kerrallaan.
Turbolle ajattelin ottaa ainakin tunnarin ja sitten mietinkin pitkään mitkä olisi toinen liike. Voittajaluokan muut liikkeet pitäisi periaatteessa olla melko kisavalmiit, joten päätin pyytää vinkkiä ohjattuun noutoon.

Turbo joutui odottamaan omaa suoritusta parisen tuntia autossa ja oli aivan täpinöissään, kun otin autosta sen jaloittelemaan hieman ennen oma suoritusta.

Ohjattu nouto. Päätettiin ottaa tunnari vasta toisella kierroksella, koska Upi oli kävi niin kerroksilla. Tehtiin ohjattua siten, että ensin vein Turbon merkille seisomaan ja kapula vietiin oikealle puolelle n. metri taakse merkin linjasta ja keskimmäinen kapula reilusti kauemmaksi, kuin oikea kapula. Täydellinen haku lukuunottamatta vinoa eteentuontia. En vielä satsaa tuohon luovutus asentoon, vaan opetellaan muuten ohjatun noudon kuviot. Kunhan kapulat saa laitettua kisapituisiin matkoihin palautusmatka pitenee ja suoristuu, jolloin varmasti myös palautus paranee. Seuraavaksi vietiin ensin kapulat jonka jälkeen vasta vein Turbon merkille seisomaan. Oikea kapula oli jo n. 5m:ä taempana merkin linjasta ja keskikapula hieman kauempana. Ensin Turbo lähti suoraan oikealle ja kaartoi sitten taakse hakemaan oikean kapulan elikkäs meni vissiin ihan oppikirjan sääntöjen mukaan :) Vasenta kapulaa ei harjoituksessa ollut mukana, kun ei siihen hätään löydetty, kuin kaksi kapulaa.

Kuulema voidaan huoletta alkaa viedä kapuloita kauemmaksi taakse, ettei koira opi kapuloiden aina olevan suoraan sivuilla, vaan oppii hakeutumaan taaksepäin. Merkin opettamisesta pohdittiin, että Turbolle voisi kokeilla opettaa se kosketusalustan avulla. Targetti merkin taakse ja kun koskee alustaan tassulla ja ottaa kontaktin - naksu ja palkka. En ole uskaltanut treenata merkkiä vielä yhtään, ettei sotkisi ruutua, mutta Riikan mukaan hyvin harvalla koiralla loppupelissä menee ruudun paikka sekaisin merkin treenauksen takia. Kunhan käyttää myös ruudussa paljon targettia oikean paikan merkkaamiseen. Merkin oltava mielellään aluksi selkeästi erilainen "tötsä", kun ruudussa käytettävät kartiot.

Tunnari. Toiselle kierrokselle valmistautuessa Turbo oli yhtä säpäkällä tuulella, kuin aiemmin. Onko äijällä muka niin paljon intoa treenata, vai oliko sillä yksinkertaisesti vain niin kova nälkä ;) Hyvin innoissaan se jokatapauksessa oli. Ennen suoritusta juoksutin Turboa hallin ulkopuolella ja tehtiin pientä seuraamispätkää, yms. enimmän vireen laskemiseksi, jotta malttaisi keskittyä tunnariin. Tehtiin ensin aivan kokeenomainen suoritus. Alkukuviot sujui hyvin ja malttoi nätisti istua vierellä. Ennen oman kapulan käteen ottamista käytin lihapullaa kädessä, jotta sai hieman apuhajua mukaan. Kapulat ympyrämuodostelmassa. Turbo meni vauhdilla kapuloille ja osui ensin omalle, jota haisteli. Seuraavaksi haisteli lähellä olevat 2-3 muuta kapulaa, haisteli uudelleen omaa ja toi luokse. Voi vitsit, että itsellä olikin hjyvä fiilis :)) Olin aivan varma, että tuo väärän, kun ei malttaisi haistella tai että ei menisi ollenkaan hakemaan, kun sain toissailtana tehtyä kunnon motivaationtappotreenin Turbolle (meinasin ensin antaa iltaruoan, mutta päätin ottaa tunnarin kylppärissä ennen ruokaa - väärin! Turbohan oli aivan hekumoissaan luullessaan saavan ruokaa, eikä malttanut keskittyä sitäkään vähää oman haisteluun. Laitoin n. 8 hajustamatonta kapulaa sikin sokin ja oman niiden keskelle. Ensin toi väärän, mutta seuraava oli oikea. Halusin saada vielä tehtyä onnistuneen suorituksen ja tyhmänä tein uuden samanlaisen harjoituksen..Turbo meni kapuloille ja haistelematta nosti ekan vastaantulleen. Jätin homman siihen enkä antanut vielä ruokaa, vaan sai poju mietiskellä hetken mikä meni pieleen.. n. tunnin päästä uusi yritys. Kaksi hajustamatonta ja oma ja taas meni ekan luo ja nappasi ilman haisteluita. Pari epäonnistunutta yritystä ja lopulta ei enää edes mennyt kapuloille..en vieläkään antanut ruokaa, vaan odotin n. tunnin ja sitten vasta sai eväät pienen kaukkaritreenin jälkeen. Kyllä oli itsellä p**kafiilis illalla, kun sai omalla tyhmyydellään pilattua treenin. Miksi en mennyt ulos sitä tekemään ja miksi tein ruoka-aikaan?! Siis meillä ei varsinaisesti ole tiettyjä ruoka-aikoja, mutta kerkesin kolistella ruokakuppeja ennen treeniä, jolloin Upi luuli saavansa ruokaa..)

Sain noottia, ettei tunnaria saa missään nimessä tehdä sisällä kotona, koska kaikkialla on kuitenkin omia hajuja ja koiran on hyvin vaikeaa yrittää tunnistaa omaa kapulaa. Eli harjoitus aina ulkona. Sanoin, että meidän ongelma on se että Turbo ottaa tunnarin noutoliikkeenä, eikä malttaisi haistella kapuloita kunnolla. Voisi kuulema kokeilla tehdä tunnaria, että olisi tosi monta vierasta kapulaa (10-15 ainakin) ja oma niiden välissä, jolloin oikeasti joutuisi keskittymään oman etsimiseen. Jos tuo väärän, otetaan vain pois ja lähetetään uudelleen omaa etsimään. Missään nimessä ei mitään kieltoja, yms, koska tunnari on niin herkkä liike, jonka saa herkkään pilattua. Onneksi Turbon hermot on rautaa, koska olisin muuten onnistunut pilaamaan liikeen totaalisesti monta kertaa ;) Muita kapuloita kannattaa myös alkaa hajustamaan vieraan hajuilla ja aina 1-3 kertaa päivässä treeni niinkuin ollaan tähän asti tehty. Eikun paljon toistoja ja minimoi riskit epäonnistua niin eiköhän se siitä! Toivotaan!

Ruutu. Lopuksi oli pakko testata ruutu vierailla merkeillä ja nauhoilla. Merkkeinä keltaiset ämpärit. Lähetys n. 15m:stä ilman targettia. Vauhdilla ruutuun ja pysäytys prikulleen oikeaan paikkaan! Ensin seisomaan ja sitten maahan. Mahtavaa! Turbo haki hyvin katsellaan ruudun alussa, josta saatiin kehuja :)

Muita vinkkejä mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen sain poimittua oli:
- takapalkan käyttäminen kaukoissa ja luoksetulon pysäytyksissä. Aluksihan käytin Turbolle takapalkkaa seisomaan pysäytyksissä, mutta jätin sen sitten pois ja olen nykyisin palkannut vain edestä päin tulevalla palkalla - imu eteen. Kun palkka tulee vuoroin takaapäin ja vuoroin edestä ei ehdollistu liikaa takaa tulevaan palkkaan, eikä vauhti tuolloin kärsisi. Avustaja voisi viedä salaa takapalkan ilman, että koira näkee.
- takapään käyttöä seuraamisen ja käännöksien yhteydessä voi vahvistaa siten, että heti käännöksen jälkeen ottaakin pari askelta taaksepäin, jolloin koira korjaa paikkaa paremmaksi.
- noudon palautusta nopeammaksi voi kokeilla, että kapulaa hakiessa lähtee kävelemään poispäin koirasta - selkä koiraan päin. Yleensä olen itse juossut takaperin karkuun, mutta täytyykin kokeilla tällaista metodia. Hieman epäselväksi jäi mikä juju tuossa oli, mutta ainakin treenattavalla koirakolla palautusvauhti parani.

Pitää rustailla lisää saatuja vinkkejä, kunhan sulattelee hetken asiaa ja muistelee treenikavereiden kesken koulutusta.

Tässä vielä kuvia Turbosta viime kisoista. Kuvaajana Seija Rämö.


Ruudussa!Huti! ;)
no löytyhän se!
"minkähän se mami näistä oikein haluaa..?"
"sorisori..tää ei kyllä ollu varmaan se kapula, mikä ois pitäny tuua.."

Ei kommentteja: