perjantai 27. maaliskuuta 2009

Naperoita ja tokottelua

Eilen olimme Darran kanssa edustamassa meidän palveluskoirayhdistystä Naperokarkelot- tapahtumassa. Tapahtuma oli suunnattu lapsille ja siellä oli kaikennäköistä puuhaa ja katseltavaa tarjolla. Darra ja kolme muuta koiraa olivat paikalla rapsuteltavina ja välillä pidettiin pieniä tottisnäytöksiä ja kerrottiin yhdistyksen toiminnasta. Darra nautti olostaan, kun joku oli kokoajan hoivailemassa ja hellimässä häntä. Kerran säikähdin, kun ympärille yhtäkkiä pölähtää kymmenkunta naperoa ilmapalloinen ja huitovine käsineen, mutta onneksi Darra ei juuri ollut moksiskaan.
Tänään kokoontui ensimmäistä kertaa meidän kilpailevat tokopienryhmä. Treenattiin rantakylän koulun pihassa. Aluksi sovittiin treeni käytännöistä ja mietittiin seuraavia treenejä. Treenattiin vuorotellen yksi koira kerrallaan ja pari liikettä per koira.
Darra
Paikallaolo. Mukana paikallaolossa Demi, Rini, Darra ja Typy. Yhteensä noin 2min. Virve toimi tuomarina ja tarkkaili vierestä, kun ohjaajat olivat piilossa. Käskettiin koirat yksitellen maahan ja Darra ei ennakoinut ollenkaan maahan-käskyä :) Itse maahanmeno oli hieman hidas, kun taisi hieman sekoittaa yksitellen annettavat maahan-käskyt. Darra jäi myös hieman vinoon asentoon maahan. Itse paikallaolossa hieman ympärille pälyilyä, muuten ok.
Luoksetulo. Darralla on ollut nyt ongelmana, ettei pysähdy kunnolla. Ekassa luoksetulossa ei pysähtynyt ollenkaan. Uusi luoksetulo ja nyt pysäytysmerkkiä antaessa otin askeleen eteenpäin ja tein liioitellut käsimerkin. Johan likka pysähtyi hienosti. Samanlainen luoksetulo perään ja loistava pysäytys.
Hyppy. Viime treeneissä ei hypännyt ekalla, eikä vielä toisellakaan käskyllä. Nyt tehtiin pari hyppyä ja hyppäsi ekalla käskyllä molemmilla kerroilla. Toisessa hypyssä kolautti esteeseen takasin hypyssä. Muuten hyvät hypyt.
Turbo
Ruutu. Turbo oli viimeisenä treenivuorossa ja samaan aikaan alkoi koulun piha täyttyä autoista. Yksi auto melkein ajoi ruudun päälle.. Kerettiin ottaa pari ruutua ja lopetettiin treenit siihen. Sain Sadulta merkkausnauhaa, jolla merkkasin ruudun. Ruudussa myös kosketusalustana tiskirätti. Ekalla kerralla löysi hienosti ruudun, mutta otti askeleita pysäytyskäskyn jälkeen ja oli liikaa ruudun edessä. Ei kylläkään etumerkkien välissä, mutta haluan Turbon joka kerta olevan mahdollisimman keskellä. Uudella ruutu-käskyllä haki hienosti oikean paikan. Toisella lähetyksellä paikka löytyi nopeammin. Mukavaa häiriötä saatiin ohikulkevista ihmisistä.

Kotiin päin ajellessa kävin ottamassa vielä pikkutreenin meidän vieressä olevan Lehmon koulun pihassa ja sitten iltalenkille.
Turbo
Kaukot. Seiso-istu vaihtoja läheltä. Maasta seisomaan n.5m:n etäisyydeltä ja jalat pysyivät liimattuna paikallaan :) Myös seisomasta maahan n.10m:n matkalta toimi oikein hyvin.
Luoksetulo. Parit läpijuoksut ja sitten pysäytys seisomaan, joka aivan älyttömän hyvä.
Seuraaminen. Tehtiin vasemmalle käännöksiä ja muutaman askeleen seuruutusta. Vasemmalle käännökset tosi tiiviitä ja käännöksessä heitti takamustaan liikkeen mukaan :D Sivuaskeleet molempiin suuntiin, paikallaan käännökset molempiin suuntiin ja peruutus toimi! Seuruupaikka pysyi melko hyvänä ja perusasento suorana. Vitsit, kun olisi joku ollut vierestä katsomassa ja sanomassa näyttikö se oikeasti yhtä hyvälle miltä tuntui. Loppuun kunnon rätti taistelut.
Darra
Seuraaminen. Pikkupätkä seuruuta, jossa paljon vasemmalle käännöksiä. Muutaman käännöksen jälkeen ei tarvinnut enää "potkia" pois edestä. Palkkasin myös heti liikkeelle lähdössä, kun kontakti säilyi katkeamattomana.
Liikkeestä maahameno. Superhyvä, josta heti vapautus takapalkalle.
Liikkeestä seisominen. Tämäkin superhyvä, josta palkka lensi heti taakse. Ei vain ensin millään meinannut löytää palkkaa maasta. Tehtiin perään vielä toinen seisominen ja palasin heti käveltyäni muutaman askeleen Darran viereen ja palkkasin monella lihapullan palalla.
Loppuun kokeilin kiinnostuisiko Darra rättileikistä ja kiinnostuihan se! Taisteltiin pikkuhetki rätillä ja heti, kun koira alkoi olla intopinkeenä lopetin leikin ja käskin autoon, jossa tehtiin vaihtokauppa makupalaan. Nyt pitää pikkuhiljaa rakentaa tuota leikkiä Darralle.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Lauma kasassa ja tokoilua

Päivitykset on nyt hieman jäänyt, mutta eilen haettiin likka takaisin kotiin reissusta. Taisi emännällä olla ikävempi koiraa, kuin koiralla emäntää ;) huomaa, että bullmastiffit ovat hyvin itsenäisiä, eivätkä itke oman lauman perään. Mitä tuloksia reissusta tulee, sen näkee sitten muutaman viikon päästä, jolloin palataan asiaan uudelleen. Tänään käytiin treenaamassa Satun ja sakemannien kanssa koulutuskentällä. Kentällä oli pari muutakin koirakkoa samaan aikaan tekemässä. Darralle ajattelin kokeilla kaikki avon liikkeet ihan vain varmistaakseni vieläkö reilun viikon treenitauon jälkeen onnistuu ;)

Turbo
Seuraaminen. Satu käskytti pienen kaavion. Alkaa seuruupaikka olla ehkä hieman parempi. Kyllä se sivulletulo edestä päin näyttää auttavan. Ollaan tehty paljon pelkkiä sivulle tuloja eri kulmista ja yhden askeleen seuruutuksia.
Liikkeestä istuminen. Liikkurin avustuksella. Hyvä istuminen, mutta jäi sellaiseen "narttujen kusemisasentoon" takajalat levälleen, kun palleja piti varoa maahan osumasta. Uusi yritys ja nyt samalla, kun annoin istu-käskyn otin pienen askeleen taaksepäin. Teki hyvän istumisen, josta heti vapautus.
Luoksetulo. Ensin läpijuoksu ihan ok vauhdilla. Vaihtoi raviin muutamaa metriä aikaisemmin. Seuraavassa pysäytys seisomaan, joka oli huippuhyvä!
Ruutu. Ruudussa kosketusalustana punainen siivouspyyhe. Pysyy paljon paremmin paikallaan, kuin liukuva muovikansi. Pari ruutuun lähetystä, jotka ok. Muistaakseni kävi molemmilla kerroilla ensin ruudun ulkopuolella, mutta hakeutui sitten hyvin keskelle.
Ohjattu nouto. Välissä treenattiin Typy ja Darra ja otin lopuksi vielä ohjattua Turbolle. Ensin haku oikealta, joka tosi hyvä. Seuraava vasemmalta onnistui hienosti. Sitten oikea, mutta nyt tajusin kiinnittää huomion Turbon kapulan käsittelyyn. Noutaessa jarruttaa kapulan kohdalla, jolloin kapula liikkuu eteenpäin. Kokeiltiin laittaa jälkipaalu kapulan taakse, että kun Turbo sukeltaa kapulalle ei kapula siirry paikaltaan, vaan joutuu ottamaan hallitusti suuhunsa. Turbo ei ensin millään meinannut lähteä oikealta hakemaan, vaan yritti vasemmalta. Kävi paalun luona pyörimässä, mutta ei jotenkin hahmottanut kapulaa maassa paalun vierellä. Lopulta kuitenkin hokasi kapulan ja toi. Seuraavalla kerralla toi kerralla oikealta kapulan paalun viereltä.

Darra
Seuraaminen. Satu käskytti seuruu kaavion. Vasemmalle käännöksissä sai töniä edestä ja liikkeen pysähtyessä ei oikein ollut mukana, mutta muuten ok.
Liikkeestä maahanmeno. Koemaisesti, paitsi vapautus suoraan maasta. Älyhyvä maahanmeno! Kiersin takaa Darran sivulle ja Satun sanottua käsky, vapautin maasta. Ei yrittänytkään ennakoida perusasentoa.
Luoksetulo. Ensimmäisessä pysäytys venyi luvattoman paljon ja vauhti ei ollut hyvä. Tein läpijuoksun ja perään uudelleen pysäytyksen, joka oli hieman parempi, mutta ei Darraa parhaimmillaan.
Liikkeestä seisominen. Hyvä seisomaan jääminen. Takaa kiertäessä sivulle korjasi toisen takajalan asentoa, mutta ei muuten liikkunut. Satu sanoessa käsky vapautin ilman perusasennon ottamista.
Nouto. Pari noutoa, jotka muuten hyvät, mutta palautti ravilla.
Kaukokäskyt. Satu heilutteli käsiä Darran takana häiriönä. Yhdessä istumaan nousussa joutui antamaan lisäkäskyn.
Hyppy. Ei hypännyt ekalla käskyllä. Annoin käsiavun suullisen lisäksi, jolloin hyppäsi. Hyvä istuminen ja takasin hyppy.

Sitten lenkille metsään. Vuoron perään pidin toista vapaana ja toista hihnassa, kun Turbo tuntui olevan vieläkin kovin Darran perään, vaikka juoksut ovat jo lopuillaan. Lenkin jälkeen tein vielä Turbolle ruudun ilman targettia. Pari lähetystä noin viidestä metristä. Hyvin ruutu löytyi. Tehtiin myös kaukkareiden seisomasta istumaan vaihtoja muutama toisto.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Darra the reissunainen

Darra vietiin sunnuntaina Jyväskylään, josta kasvattaja Satu tuli hakemaan meidän pikkuneidin. Treffasimme Turbon siskonpojan Uunon luona. Uuno on ihastuttava nuori mies ja niin hienon värinen hopea brindle. Kiitos kahvi kestityksestä Uunon emännälle Lauralle! Turbo ei päässyt mukaan, koska jouduimme lähtemään Harrin "pikku"autolla, jonne ei oikein sopinut juoksuinen narttu ja viriili uros ;) Pakko oli ottaa reissuun mukaan navigaattori, mutta mun farkussa ei toimi tupakansytytin ja navigaattorin pitää olla jatkuvasti latauksessa huonon akun vuoksi.

Darra lähtee Sadun mukana käymään Norjassa ja jos kaikki käy hyvin tulee pikku bullmastiffeja noin parin kuukauden päästä. En vain tiedä kuinka voin olla erossa likasta sen vajaa kaksi kuukautta, kun nyt viikko tuntuu jo vaikealta.. Taidan pomolle ilmoittaa, että pidän pienen palkattoman loman välissä.. ;) no ei vaiskaan. Kyllä huomaa kotona, että joku puuttuu.. on aivan liian rauhallista, eikä kukaan ole tunkemassa syliin, kun istun tietokoneella, eikä odota iloisena häntä vispaten, kun käyn esim. vessassa.. Saas nähdä, kuinka likka toimii kotiin palatessaan ja (jos hyvin käy) kanto-aikana, kun likan varalle olisi parit kisat vielä ensikuussa suunnitteilla.

Turbo saa nyt kunnon laatuaikaa, eikä tarvitse haistella juoksuista narttua kotona. Kotona ollaan treenattu joka päivä sivulletuloa edestä ja kaukokäskyjen seisomasta istumaan vaihtoa. Molemmissa alkaa pienen pientä edistystä tapahtumaan.

Jipii, nyt saatiin kokoon sellainen tokon kilpailevat ryhmä, joka kokoontuisi noin kerran viikkoon. Ryhmässä on eri tasoisia koirakoita alosta evl:ään. Ensimmäinen treeni olisi ensi perjantaina :)

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Hormonit hyrrää..

Pidettiin pienet tokotreenit tänään täällä Lehmossa koulun pihassa Piian ja Urhon kanssa. Treenattiin vuorotellen koiria.

Turbo
Ruutu. Tänään tuli tosi hyviä ruutuun lähetyksiä ja hienosti hakeutui keskelle. Pari kertaa käskin maahan. Viimeinen lähetys noin 20m päästä, joka oli mahtava!
Seuraaminen. Ajattelin opettaa Turbolle sivulle tulon etukautta, jos sen avulla saisi perusasennon paremmalle kohdalle. Seisoin paikalla ja pidin vasenta kättä ojennettuna sivulle. Nopeasti äijä hokasi pakittaa vierelle etukautta. Heti, kun oli oikea paikka -naksu ja palkka. Näitä toistoja muutama ja kotona otettiin vielä lisää toistoja ja nyt lisäsin sivu-käskyn. Käskysana on sama, kuin sivulle tulo takaa kiertämällä. Katsotaan, kuinka hyvin 4,5-vuotias koira oppii uuden sivulletulo tyylin ;) Liikettä oli siinä mielessä helppo lähteä tekemään, kun olen korjaillut vinoja perusasentoja sivulle ojennetulla kädellä.
Nouto. Tasamaa nouto, jossa mukava vauhti ja hyvä luovutus.
Luoksetulo. Ensin läpijuoksu ja sitten pari pysäytystä seisomaan. Pysäytykset hyviä, mutta Turbo sai hetken tehdä töitä etsiessään heitettyä palkkaa lumihengesta.. Se siitä oikea-aikaisesta palkkauksesta..
Kaukoja. Seiso-istu liikerataa hinkattiin.

Olin erittäin tyytyväinen Turbon työskentelyyn, eikä äijän motivaatiota haitannut, vaikka joutui istumaan väliajat auton takapenkillä ja haistella takakontista leijailevia sulotuoksuja.

Darra
Seuraaminen. Ipanalla oli kyllä ihan muut jutut mielessä, kuin tokoilu.. Nyt on juoksun 3. pvä, jolla vissiin vaikutusta tekemiseen. Kontakti katkeili, seuruupaikka seilasi, yms.. Tehtiin hirmu paljon pelkkiä liikkeelle lähtöjä, joissa kontakti pysyisi katkeamatta.
Liikkeestä maahanmeno. Ensin meinasi mennä maahan, mutta nousikin seisomaan.. Toinen yritys ja nyt toimi jo ok. Tää liike on ollut aika varmaa tekemistä ennen..
Liikkeestä seisominen. No sentäs tämä liike edes toimi, kun ei tarvinnut torttua lumeen iskeä :P
Luoksetulo. Ensin läpijuoksu ja sitten pysäytys seisomaan. ok pysähtyminen. Vauhtia olisi saanut olla hieman enempi.
Olisi pitänyt jättää Darralta koko treenit välistä..

lauantai 7. maaliskuuta 2009

tokoa parilta päivältä ja juoksut

Tänään tokoiltiin rantakylässä Tuija ja Vilun ja Aijan ja Rinin kanssa. Darralla alkoi juoksut, joten otin vain Turbon mukaan. Perkule..nyt jää Pieksämäen 14.3 ja Kuopion 21.3 kokeet väliin :( tulee samalla pieni treenitauko, joka tekee vain hyvää.

Turbo
Paikallaolo. Rinin kanssa reilu neljä minuuttia. Aijan kanssa oltiin piilossa rakennuksen nurkan takana, josta pystyi ikkunan kautta kyttäämään koiria. Puolessa välin käytiin palkkaamassa. Muutaman kerran laski pään alas ja ylös. Asento pysyi suorana. Hyvä häiriö saatiin lehden jakajasta, joka ajeli pyörällä kärri perässä paikalla makaavien koirien ohi ;)
Ruutu. Ensin targetilla ja pari lähetystä ilman targettia. Hakeutui melko keskelle ja kerran käskin maahan. Otin vielä treenin lopuksi ruutua, joka oli virhe. Pitäisi tajuta jättää liike onnistuneeseen suoritukseen. Lähetys ilman targettia. Ruutuun mennessä Turbolle iski ilmeisesti jano ja naukkaili lunta matkalla, jolloin unohti mitä olikaan tekemässä ja haahuili ruudun ympärillä. Kutsuin pois ja lähetin uudelleen. Ensin meni ruudun ulkopuolelle vasempaan reunaan, mutta hakeutui sitten keskelle.
Kaukoja. Seisomasta istumaan vaihtoja. Ei juurikaan edistystä.
Seuraaminen. Koitin saada seuruupaikkaa taaemmaksi pitämällä palkkaa oikeassa kädessä selän takana ja vasemmalla kädellä ohjasin Turbon takapäätä suoremmaksi. Tehtiin yhden askeleen seuruuta ja sitten alkoi vasta paikka paranemaan, kun koira alkoi väsymään toistoihin.
Luoksetulo. Ikävän seuraamis pätkän jälkeen tehtiin lopuksi jotain mukavempaa. Ensin läpijuoksu ja sitten pysäytys seisomaan, joka ok.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Eilen tokoiltiin kentällä Satun ja Typyn kanssa. Darra oli hieman vaisun oloinen, jonka syy selvisi tänään, kun juoksut alkoivat.

Darra
Seuraaminen. Tein voittajaluokan seuruukaavion, jonka näin youtubessa. Sisältäen hitaan ja juoksuosuuden, sivuaskeleet molempiin suuntiin, peruutus ja paikallaankäännökset vasempaan, oikeaan ja täyskäännös. Kaikki toimi melko mukavasti ja paikkakin pysyi hyvänä.
Luoksetulo. Ensin läpijuoksu. Seuraavalla pysäytys seisomaan. Juuri pysäytyskäskyä antaessa Darra vilkaisi sivulleen. Melkein pysähtyi, mutta himmaili sitten eteenpäin. Uusi luoksetulo ja tuli tosi hyvä pysäytys.
Rullailmaisuja. Kolme ukkoa ja joka näytöllä maahan palkkaa syödessä. Hyvät rullan haut ja tuonnit. Ei yhtään meinannut jäädä seurustelemaan maalimiehen luona. Maassaoloa sai varmistella kahdella ekalla ukolla, kun ei olisi malttanut pysyä maassa, mutta kolmannella jo pysyi hyvin.

Turbo
Ruutu. Ensin targetin kanssa, joka huippu. Sitten ruutuun lähetyksiä eri suunnista, jotka aika hyviä. Yhdellä kerralla meni ruutuun, mutta saikin jonkun hajun ruudun vierestä ulkopuolelta ja meni haistelemaan maata, hetken haisteltuaan pysähtyi seisomaan, aivan kuin olisi muistanut, että jotain piti tehdä..en sanonut mitään, jolloin hakeutuikin takasin ruutuun oikealle paikalle :) Muuten paikka ruudussa alkaa olla melko hyvä ja hakeutuu hyvin taaemmaksi. Pari kertaa käskin maahan pysäytyksen jälkeen. Tehtiin ilman ruutua maasta seuraamaan tuloa.
Kaukokäskyt. Takapalkalla. Kauempaa n.10m:stä maasta seisomaan ja maahan hyvät vaihdot. Läheltä tehtiin seisomasta istumaan vaihtoja.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Tokoa ja rullailmaisua

Eilen käytiin taas reenimässä Satun ja sakemannien kera.
Darra
Paikallaolo. Typy ja Darra vieri vieressä ja me ohjaajat kyykimme piilossa piilossa ;) (suojelussa käytettävä piilo), jonka kankaassa oli hyvä kurkistusaukko. Paikallaoloa n.3min ja palkkaus välissä. Tytöt olivat katselleet ympärilleen, mutta muuten makasivat kiltisti paikoillaan.
Rullailmaisua. Satu juoksenteli maalimiehenä A-esteiden taakse ja otin neljä pistoa Darralle irtorullilla ja kaikki muut suorina palkkoina, paitsi viimeisellä piti mennä maahan. Heti ensimmäisellä kerralla muisti homman jujun ja poimi välittömästi rullan suuhun, vaikka on pari kuukautta ollut taukoa näistä treeneistä. Hyvä rullan tuonti ja näyttö. Myös kolme muuta pistoa onnistui hienosti, eikä jäänyt pussailemaan/ seurustelemaan maalimiehen luokse ja kaikki rullat tulivat hienosti perille. Likka oli aivan innoissaan ja vauhtia piisasi :) Nyt hallintakin toimi melko mukavasti, kuin aiemmin. Ollaanhan me tokoa tahkottukin aika paljon, jos sitä kautta tulisi hallintaa myös hakutouhuihin.
Nouto. Ihan lopuksi piti vielä testata tuleeko se kapula kerralla takasin. Tulihan se :) Pari noutoa, jossa ekalla palautti ravilla, mutta seuraavan toi ihan hyvällä vauhdilla. Kentää oli aurattu joten kapula ei hautautunut lumeen.

Turbo
Ruutu. Lähetyksiä targetin kanssa muutama ja loppuun pari ilman targettia. Paikka alkaa ehkä olla jo hieman parempi. Tehtiin myös ruudun ulkopuolella maasta seuraamaan tuloa.
Ohjattu nouto. Kolmella kapulalla. Reunimmaiset kapulat merkin vierellä noin 10m merkistä ja keskimmäinen noin 10m taempana. Ensin vasemmalta nouto. Lähtikin hakemaan oikeaa, jolloin huusin ei ja palautin takaisin merkin taakse. Taas meinasi noutaa oikean, jolloin kielsin ja palautin merkille. Kolmannella kerralla nouti vasemman. Seuraavaksi oikealta nouto ja mietin kuinka käy, kun olin kahdesti kieltänyt oikealta noudon.. Lähti kuitenkin hakemaan oikealta ja teki hyvän noudon. Sitten otettiin vielä vasemmalta nouto, joka tosi hyvä. Hankala osuus on kapuloiden viennissä, kun haluan, että merkkaisi kaikki kolme kapulaa. Äijä tarjoaakin vähän väliä katsekontaktia..

Tässä muutama video toissapäiväisistä Turbon voi-treeneistä.

Luoksetulo

Ruutu targetilla

Ruutu ilman targettia

Hyppynouto

Kaukoja

Lissee kaukoja.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Koemaiset treenit ja videointia

Toissapäivänä treenattiin Satun ja Typyn kanssa tokoa kentällä ja otettiin videokuvaa treeneistä. Laittelen tänne videoita myöhemmin.
Turbo
Ruutu. Rajasin ruudun joka sivun hihnoilla ja liinoilla, jotta on helpompi hahmottaa kauempaa koiran paikka ruudussa. Nyt oikea paikka löytyi melko hyvin. Jos jäi huonosti, tajusi itse korjata paikan paremmaksi, kun naksua ei kuulunut. Tehtiin targetilla ja lopuksi muutama kerta ilman. Kerran käskin maahan ja kävelin siitä palkkaamaan. Tehtiin ilman ruutu merkkejä ruudun loppuosan harjoituksia eli jätin Turbon maahan ja kutsuin siitä seuraamaan. Ensin ei oikein tajunnut mitä pitää tehdä. Minä hölmö jätin koiran vain maahan, kävelin hieman kauemmaksi ja annoin käskyn "seuraa".. Eihän se sieltä maasta mihinkään noussut. Helpotin hieman ja kävelin Turbon vierestä ja samalla käskin seurata, jolloin lähti seuraamaan. Sitten hieman kauempaa kutsuin seuraamaan, yms.
Luoksetulo. Ensin seisomaan jääminen, joka aika hyvä. Sitten otettiin kokonainen luoksetulo. Seisominen ok, maahanmeno hyvä. Maahanmenon jälkeen kutsuin "tule", kun piti sanoa "tänne" ja kiersikin suoraan sivulle. Lopuksi lyhyeltä matkalta pysäytys seisomaan, joka tosi säpäkkä.
Hyppynouto. Pari hyppynoutoa, jotka molemmat meni hyvin. Ei yrittänytkään kiertää estettä takasintullessa. Ekalla kerralla palauttaessa kapulaa sivulle pudotti jostain syystä kapulan suustaan, mutta poimi välittömästi kapulan takaisin suuhun.
Seuraaminen. Liike päin p....! No siis kyllähän toi seuraa.. hyvä kontakti ja tulee melko tiiviisti vierellä, muttakun se edistää ja poikittaa ja .. pitäisköhän rakentaa koko seuruu uudestaan ja uudella käskyllä..Voi apua..
Kaukoja. Kaikkia vaihtoja. Seisomasta maahanmeno alkaa olla valmis, mutta maasta seisomaan noustessa voi ottaa pari askelta. Läheltä jankattiin seisomasta istumaan vaihtoja.

Darra
Darralle otettiin kaikki liikkeet koemaisesti, lukuunottamatta paikallaoloa, enkä palkannut juuri ollenkaan liikkeiden välillä. Noudosta sai erillisen palkan ja lopuksi sai herkkupalkan.
Seuraaminen. Toivottavasti näyttää videolla yhtä hyvältä, kuin miltä tuntui! Kaikki toimi aika mukavasti, eikä juuri lainkaan edistänyt.
Liikkeestä maahanmeno. Nopea maahanmeno ja koko liike kunnossa.
Luoksetulo. Hyvä pysähtyminen ja vauhtia kivasti koko liikkeen ajan.
Liikkeestä seisominen. Tosi hyvä. Ei ennakoinut perusasennon ottamista. Tosin nyt ei ollut ketään huutelemassa "käsky"-sanaa.
Nouto. Heitin aika lähelle kapulan, josta taisi johtua, että palautti ravilla. Kapula oli hieman vinossa suussa, muuten ok suoritus.
Kaukot. Pidin aika pitkän tauon vaihtojen välillä. Toimii!
Hyppy. Hyvä hyppy, eikä kolauttanut estettä paluuhypyssä. Eteenistuminen hieman vino, muuten ok.