keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Leppoisaa joulunaikaa,
sekä onnea ja menestystä vuodelle 2011!!


maanantai 1. marraskuuta 2010

Huiput hakutreenit

Eilen kokoonnuttiin hakutreenien merkeissä Selkiellä. Hakutreenien ajankohta on vaihtunut sunnuntaihin klo 11 alkavaksi pimenevien iltojen takia. Mulle se on hieman huono kellonaika, sillä en pääse treeneihin aamuvuorosta, iltavuoroon mennessä tulee tosi kiire ja joutuisi hoppuamaan oman koiran treenamisen kanssa. Yövuoroista pääsen menemään, mutta unet jää melko vähäisiksi töiden jälkeen ;) Koitetaan kuitenkin treenata hakua vielä niin pitkään, kuin mahdollista ennen kunnon talven tuloa.

Otin Toman mukaan aluetta tallaamaan ja samalla sai painia Takun kanssa. Myös ihana Saku-bortsu oli tallaamassa mukana ja kolmikko leikki innoissaan. Päätin antaa Toman olla vielä tämän vuoden loppuun tallaus-apuna ja ensivuonna tullaan hakutreeneihin sitten totisemmalla meiningillä ;)

Tomalle neljä ukkoa. Tänään ajateltiin kokeilla muistikuva-harjoitusta, jossa Toma näkee, että ukko lähtee menemään piiloon ja sitten käännän hetkeksi pennun ympäri ja tällä välin maalimies siirtyy syvemmälle ja piiloutuu kokonaan. Tarkoitus oli tällä systeemillä vahvistaa suoria pistoja. Ukot lähti jokainen yksitellen piiloon ja aluksi sovittiin, ettei ukkoja laiteta kovin syvälle metsään, vaan jonnekkin about 30m:iin.

Mietin etukäteen, että kuinkahan Toma uskaltaa irtautua kauas äipästä ja tarvittaessa lähden kulkemaan perässä alueelle. Ensimmäiseksi piilotettiin ukot etukulmiin, ensin vasempaan etukulmaan. Toma katseli ukon etenemistä, eikä olisi millään malttanut olla paikoillaan, kun käänsin hetkeksi katseen pois päin ukolta. Toma lähti, kuin tykin suusta ukolle juoksemaan ja meni aivan ukon luokse asti ilman minkäänlaisia mielistely-elkeitä saati, että olisi tullut äippää ikävä! Ukolla söi innoissaan nakinpaloja ja tarjosi hienosti itse myös maahanmenoa. Ukon luota keskilinjalle palatessa oli jo seuraava ukko siirtymässä alueen oikealle puolelle piiloon ja hetki katseltiin ukon etenemistä ja sitten käänsin taas Toman hetkeksi ympäri.

Alueen oikealla puolella oli hieman jyrkästi nouseva rinne ja ukko meni jonnekkin 40m:iin piiloon. Toma eteni reippaasti ja määrätietoisesti ukolle asti ja söi ruoat hirveällä innolla. Keskilinjalle palatessa edettiin Toman kanssa aina alueella eteenpäin, jotta pennulle vahvistaisi alueella oikeaa etenevää työskentelytapaa. Seuraava ukko oli jo menossa vasemmalle puolelle piiloon ja tehtiin taas muistikuvaharjoitus, kun osoittautui Tomalle hyvin toimivaksi. Taas Toma juoksi kovaa ja innoissaan ukon luo ja joutui jo käyttämään nenääkin paikallistaakseen ukon, kun ukko oli jo melkein 50m:ssä piilossa. Vielä yksi pisto oikealle puolelle, eikä ollut mitään vaikeuksia juosta suoraan mäkeä ylöspäin. Hieman ennen ukkoa tuli lisäksi pienen polun ylitys ja Toma lähtikin ensin polkua pitkin etenemään, mutta saikin pian hajun ukosta ja suoristi piston.

Treenin jälkeen vielä pikkupainit Takun kanssa ja sitten käytiin kimppalenkki Piian koirien, Urhon ja Edin kanssa. Turbo pääsi jälleen ihmisjaskan makuun.. >:(

Aivan supertaitavasti ja rohkeasti Toma etsi ukot ja treenikaverienkin mielestä Toma on nyt noussut haussa aivan uudelle tasolle! Myös pimeällä mörköilyt on nyt jäänyt vähemmäksi. Vahtivietti taasen alkaa nostaa päätään ja pari kertaa on pihalla haukahdeltu ohikulkijoille.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Hakua ja muuta löpinää

Tomalle on kohta kertynyt jo puoli vuotta ikää! Miun isopieni-aussie :)

Tässä muutama lumikuva lisää, kun saatiin taas uutta lunta entisen sulaneen tilalle :)




Parit hakutreenit on jäänyt kirjaamatta, joista nyt lyhykäisesti.
Viikko sitten sunnuntaina treenasimme Selkiellä ensilumilla hakua. Suurin osa treeneihin tulleista ihmisistä olivat Tomalle täysin uusia tuttavuuksia, joten otin Toman mukaan aluetta tallaamaan. Eipä tuo pahemmin ketään vierastanut, vaan juoksenteli iloisesti mukana alueen teossa ja kävi vuorotellen ihmisiä moikkaamassa.

Tomalle otettiin neljä ukkoa. Ukot olivat n. 20-30m:n syvyydessä alueella ja siirryttiin keskilinjalta metsään liinassa olleen. Hajun saadessa kehuin ja edettiin vielä pikkupätkä, kunnes laskin liinasta irti ja lähetin ukolle. Nyt oli ekaa kertaa hakutreeneissä lunta maassa ja taisi hieman sekoittaa pikkuaussieta, kun kuono meinasi aluksi mennä vaan maata pitkin. Maalimiesten luo mentiin reippaasti, paitsi yhden ukon luo mennessä aluksi hieman epäröi, kun ukko oli "möykkynä" puun takana pressun alla kyykyssä, mutta maalimiehen alkaessa kehumaan jatkoi Toma reippaasti ukon luo.

Seuraavana päivänä treenattiin hakua Piian kanssa ja tallattiin 100x100 alue koirien kanssa. Ensin Turbolle kolme ukkoa pimeinä. Ukot valmiina etukulmissa ja seuraavat alueen vasemmalla puolella n. puolessa välin. Jäimme aina edelliselle piilolle odottamaan, kun Piia paineli seuraavaan piiloon. Kaikki pistot suoria ja näytölle mennessä roikuin liinassa mukana ja käskin ensin maahan ukon luona ja sivulle, ennen palkkausta. Turbolla on liian raju käytös maalimiesten luona, eikä se varmasti tunnu kivalta, kun 51kg hyppii päälle.. Rullaa hakiessa oli vielä osittain rynninyt Piian päälle, mutta näytöllä alkaa jo käyttäytyä nätimmin maalimiehen luona, kun tietää ettei palkkaa saa vasta, kun luvan saatuaan.

Autolta haku-alueella siirryttäessä Toma vinkui ja oli aivan täpinöissään! Tomalle otettiin neljä ukkoa. Etukulmissa ja alueen puolessa välissä molemmin puolin. Jäimme taas edelliselle piilolle odottamaan, kun Piia juoksi seuraavaan piiloon. Keskilinjalta etsimään lähdössä alussa pidin Toman liinassa, mutta sitten päästin vapaaksi ja lähetin ukkoa etsimään. Treenit menivät kaiken kaikkiaan tosi hyvin ja pikkumies käytti ilmavainua loistavasti. Maalimies palkkasi makkaroita yksitellen syöttelemällä Toman etutassujen väliin, lähelle rintakehää ja Toma alkoi lopussa tarjota jo itsenäisesti maahanmenoa ukolla.

Tokojuttuja on tehty Toman kanssa melkeimpä joka päivä kotona sisällä. Puu- ja metallikapulan nostoa ja luovutusta, sivulle perusasentoon tuloa eri suunnista, yhden askeleen seuruutusta, maahanmenoa, istumista, paikalla makuuta- ja istumista. Seisaallaan ollessa Toma menee aina maahan taka-painoitteisesti eli hissillä, josta olen palkannut namin tai lelun heitolla pennun taakse. Myös namikoppeja on harjoiteltu kädestä tiputtaessa ja suusta sylkäistessä ja Toma alkaa kehittymään kokoajan taitavammaksi kopin ottajaksi. Mitähän vielä.. luoksetuloa tietty lenkkien yhteyksissä ja luoksetulopaikkaa kotitreeneissä.

On ollut jännä huomata ja vertailla bullmastiffin ja australianpaimenkoiran luonne-eroja monessa asiassa. Lenkillä Toman ollessa vapaana ja bullmastiffit hihnassa juoksee Toma rinkiä meidän kaikkien ympärillä ja välillä käy kauempanakin, mutta hyvin nopeaan tulee takaisin lähelle juoksemaan. Nimenomaan juoksemaan.. Toma ottaa kävelyaskeleita lenkin aikana vain hihnassa ollessa ;) Etäisyyttä on hankala arvioida, mutta max. 15m:n päähän menee. Tomalle ei tarvitse, kuin kuiskata "Toma" ja pikkuaussie on yleensä oitis jalan juuressa.

Bullmastiffit taas irti päästessään painelevat jonnekkin lähistölle hajuja tutkimaan ja kauimmillaan ovat n. 30-50m:n päässä. Isoille on opetettu, kun kajahtaa "Turbo, Darra täällä!!" tulee tulla luokse hippulat vinkuen ja melkeimpä joka kerta niin tapahtuu. Muuten ne pysyttelevät siellä 20-30m:n säteellä lähettyvillä. Darralla on ärsyttävä tapa jäädä tutkimaan pitemmäksi aikaa hajuja pusikoista ja jäädä siten jälkeen muusta laumasta. Pidän bullmastiffeja vapaana, vain sellaisissa paikoissa joissa on hyvä näkyvyys kauas eteen.

Koko trion vapaana ollessa Toma menee siellä missä bullmastiffit, mutta tulee usein pyörähtämään mun luona. Toivon, että joskus tulevaisuudessa saisin Tomalle opetettua pitämään tämän meidän pienen laumamme kasassa, esim. jos Darra jää liiaksi aikaa hajuja analysoimaan, kävisi Toma käskystä Darran hakemassa vaikka hieman takamuksesta näykkäisemällä ;)

Nyt on opittu kimppahihnalenkillä käyttäytyminenkin. Aluksi mietin missä kohdin Toman olisi paras hihnassa olla, kun Turbolla ja Darralla on aina ollut tietty järjestys kulkea hihnassa, Turbo kulkee uloimpana ja Darra sisempänä vasemmalla puolen. Tomaa koitin aluksi pitää oikealla puolellani, bullmastiffien välissä tai kaikkein uloimpana, mutta ei se oikein onnistunut, kun pikkuaussie oli milloin Turbon edessä tai bullmastffien väliin "litistyneenä".. Nykyisin lauma kulkee vasemmalla puolellani ja Toma on kaikkein sisimpänä, sitten Darra ja Turbo uloimpana. Tämä järjestys on toiminut nyt vallan erinomaisesti! Oikealla puolellani en osaa koiraa kuljettaa ja haluan yhden käden pitää vapaana "tarpeen tullen". Neljästään kulkiessa viedään aika leveä tila, mutta on täällä lääniä minne väistellä vastaantulijoita. Bullmastiffeja voi taluttaa vaikka pikkurillillä ja tiukka "vierellä"-käsky riittää ohitustilanteissa pitämään lauman ruodussa :D

Kotioloissa Toma on yleensä siellä huoneessa missä minäkin. Liikkuessani eri huoneisiin tulee Toma mukana, paitsi makuuhuoneeseen, jonne koirille ei ole lupaa tulla. Vessaan mennessä Toma jää oven taakse odottamaan. Monen mielestä tuommoinen perskärpäily voisi olla ärsyttävä tapa, mutta miusta se on oikein toivottavaa ja hellyttävää, kun toinen on niiiiin äipän perään :) Yöt (tai siis meidän isäntäväen uniajat, kun ne on vuorotyöläisillä mihin aikaan vain) nukkuu joko makuuhuoneen oven edessä tai jossain päin keittiön/ olohuoneen lattiaa. Toma on hyvin sopeutunut meidän vuorotyöhön ja nukkuu silloin milloin mekin.

Bullmastiffit kotioloissa makaavat yleisesti vain omalla pedillään ja ovat varsin hajuttomia ja huomaamattomia. Darra joskus tulee itsenäisesti rapsutuksia kerjäämään, mutta Turbo pysyttelee omissa oloissaan.

Ainiin, Darra tuntuu oppineen jo uuden maahanmeno-käskyn! "Down"-käskyllä menee joka kerta takapainoitteisesti maahan, myös lenkillä treenatessa ja vaikka välimatkaa on 3m:ä!!

perjantai 15. lokakuuta 2010

Esineitä ja ensilumen riemua

Jebou!! Lunta tuli :D Toma pääsi kokemaan eilen ensilumensa. Taisi pikkupoju tykätä valkeasta aineesta, kun vedettiin pihalla sellaiset spurtit. Myös Turbo ja Darra riehaantuivat täysin lumen tulosta, sekä kieltämättä myös allekirjoittanut!

Tänään otettiin lenkin yhteydessä esineiden hakua joka koiralle. Etsittävinä esineinä narulelu ja hanska. Tallasin n. 25m suoran ja jätin esineen suoran päähän ilman, että näytin Tomalle minne esine tippui. Toma juoksi kovaa esineelle, juoksi suoran päähän ja hetken aikaa etsiskeli esinettä ja yhtä kovaa lähti palauttamaan, mutta vauhdin huumassa narulelu tippui suusta. Kun tuli luokse, en sanonut tai reagoinut mitään ja Toma älysikin itse lähteä uudelleen hakemaan esinettä ja tällä kertaa toi perille käteen asti. Toisella kerralla jätin esineen (hanska) puoleenväliin tallatusta matkasta ja ensin pentu juoksi suoran päähän ja lähti tulemaan takaisin, löysi esineen ja palautti perille asti. Vaihdoin hanskan namiin ja lopuksi leikittiin narulelulla. Pitää alkaa pikkuhiljaa tallaamaan isompaa esineruutu aluetta jatkossa.

Turbolle yksi esineen haku samalle suoralle. Jätin Turbon paikkamakuuseen ja vein esineen suoran päähän. Turbo ampaisi suoran päähän ja samoin tein bongasi esineen (narulelu) ja lähti vauhdilla tuomaan takaisin. Palkkasin namilla ja taistelulla narulelun kanssa.

Darralle narulelu suoran päähän. Hyvin haki esineen, mutta luovutuksessa oli jotain ongelmia. Ensin pudotti pari metriä ennen mua esineen maahan ja kun pyysin tuomaan ei narulelu meinannut millään pysyä suussa. Likalla on niiiin herkkä suu.. Tein toisen harjoituksen kävelemällä suoran päähän ja heitin esineen parin metrin päähän tallaamattomalle alueelle. Darra lähti vauhdilla hakemaan ja hetken aikaa sai tehdä töitä paikallistaakseen esineen. Nyt esine tuli perille asti luovutusasentoon, mutta pudotti heti esineen suustaan, kun ojensin kädet ottaakseni esineen. Lopuksi tehtiin pelkkää pitoharjoitusta. Rapsuttelin leuan alta, suupielistä ja pidin narulelun päistä kiinni ja Darran tuli kokoajan pitää tiukka ote lelusta ja vasta irti-käskyllä päästää irti.

Kaukosulkeiset jatkuu! Darralla alkaa jo melko hienosti tarjota jo itsekseen hissillä maahanmenoa. Nyt pitää muistaa olla itse pää kylmänä ja tehdä tarpeeksi pitkään ihan läheltä vaihtoja ja pikkuhiljaa myöhemmin lisätä välimatkaa sentti kerrallaan..

Toma tekee myös nättejä vaihtoja täysin paikallaan pysyen ruokaa kädestä mussuttaen. Ollaan tehty myös ihan lyhkäisiä paikallaolojakin ruokakupin kanssa. Aika helposti meinaa lonkalleen köllähtää liukkaalla laattalattialla, mutta olen korjannut joka kerta asennon suoraksi, jotta oppii makaamaan suorassa ja ettei myöhemmin tule lonkka-asento ongelmaa paikallaolossa. Turbon kanssa en älynnyt puuttua jo alussa lonkalla oloon ja nyt sitä saadaankin kunnolla paikkailla..





torstai 14. lokakuuta 2010

Onnea Turbo!!

Onnea meidän rakkaista rakkain ruttuturpamme Turbo, tänään 6 vuotta!

Isot halaukset ja onnittelut Turbon kaikille sisaruksille Galalle, Simballe, Paavolle, Vincelle, Aamulle, Keenaille, sekä tietysti Niklakselle ja Iisakille sinne pilven reunalle <3

Toivomme Turbolle ja sisaruksille pitkää ikää ja terveitä vuosia!

Turbon 6vee kakku

Paikkamakuu kunnossa.. Turbo sai synttärilahjaksi pehmopallon. Palloa lussutetaan, kuin viimeistä päivää :D
Arkiston kätköistä aarteita..
Turbo juuri meille tulleena n.9-viikkoisena <3
Pikku-Turbo

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Hakukoulutuksessa

Viime viikonloppu vierähti haku- ja tottiskoulutuksen merkeissä. Kouluttajana oli Jessica Ristimäki ja paljon jäi asiaa sulateltavaksi. Todella antoisa viikonloppu kaikin puolin ja myöskin rankka, sillä pääsin yövuorosta lauantaiaamuna, eikä siinä kerennyt juuri silmiä ummistaa, kun piti jo lähteä liikkeelle. Tuli sellaiset 35h putkeen valvomista, mutta oli kyllä sen arvoista :)

Alun perin mun oli tarkoitus olla koko viikonlopun vain kuunteluoppilaana, koska en voinut ajoissa Tomaa ilmoittaa mukaan työvuorojen epäselvyyden vuoksi, mutta Tomalle vapautuikin paikka sunnuntaille, koska yksi koirakko ei voinut osallistua kisojen takia molemmille päiville. Lauantaina Toma oli mukana aluetta tallaamassa ja riekkumassa tauoilla koirakavereiden kanssa.

Sunnuntaina menimme Virven kanssa kimppakyydillä koulutuspaikalle ja Toma matkusti ensimmäistä kerta vieraassa autossa. Eipä tuo onneksi tuntunut olevan milläänsäkään vieraassa autossa olosta ja matkustihan viereisessä häkissä kuitenkin Watti-kamu. Sunnuntaina Tomsku pääsi sitten tositoimiin! Jessica lähtee opettamaan pennulle hakua tuuli- ja hajunhakuharjoituksilla. Teimme Tomalle kolme hajunhakua. Kolme maalimiestä oli valmiina piilossa ja lähdettiin keskilinjalta etenemään maalimiehen suuntaan Toman ollessa liinassa. Kun pentu alkoi selvästi saamaan hajua ukosta, tuli kehua rauhallisesti, mutta jatkaa vielä vähän matkaa eteenpäin ja kun ilmaisu ukosta oli vielä selvempi, päästettiin liinasta irti ja lähetettiin ukolle.

Toma oli aluksi hieman ihmeissään liinassa olosta ja kun ei heti päässyt suorilta ukolle menemään, niin kuin on tähän asti saanut mennä. Kaikki ukot kuitenkin löytyivät ja Toma käyttäytyi jokaisen luona oikein reippaasti ja iloisesti, vaikka seassa oli vieraampiakin maalimiehiä.

Kolmannella ukolla, kun Toma oli selvästi ilmaissut hajun, palattiin muutama metri taaksepäin, josta tehtiin ukolle lähetys. Sitten myöhemmässä opetusvaiheessa, kun ollaan käyty haju ukosta hakemassa, palataan takaisin keskilinjalle, josta lähetetään maalimiehen luo. Tällä keinoin saadaan vahvistettua suoria pistoja. Liinassa ololla vahvistetaan suoraan etenemistä metsässä. Sillä, että tuuleeko harjoituksissa ei ole merkistystä, tietty paremmin koira saa vainun ukosta, jos sattuu tuulemaan, mutta myös tuulettomalla kelillä kannattaa tehdä tuuli- ja hajunhakuja, ettei koira opi käyttämään apuna pelkästään tuulta työskennellessään.

Toisella kierroksella Tomalle kaksi ukkoa ja samalla tavalla teimme nämä harjoitukset ja nyt alkoi Toma olla selvästi paremmin jyvällä asiasta, eikä perässä roikkuva liina ja ohjaaja enää häirinneet.

Nyt on koko laumalle aloitettu kunnon kauko-sulkeiset! Darran kaukot on aika saada kuntoon, jos vielä meinattiin voivotella! Turbon kaukot ovat muuten hyvällä mallilla, mutta seiso-istu vaihdossa saattaa joskus tapahtua etenemistä. Toma ei vielä kaukoista mitään ymmärrä, enkä niitä ala vielä sille liiemmin opettamaan, mutta kunhan nyt muuten tulisi tutuksi kaukojen liikevaihdot ja jäisi siten lihasmuistiin. Niimpä aamu- ja iltaruoat koirat saavat kädestä syöttäen ja samalla tehden vaihtoja. Darralle vaihdoin seisomasta maahanmeno-käskyksi down ja opetellaan täysin uusiksi ko. vaihto tekemään. Seuraamisen yhteydessä liikkeestä maahanmenossa Darra putoaa hyvin alas, mutta kaukoissa etenee hirvittävästi.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Ukkojahtia ja sukuloimista

Eilen vuorossa ukkojen etsintää eli toisin sanoen hakutreenit. Aamuvuoron jälkeen ajelin kiireesti kotia, nopea koirien ja kamojen kyytiin pakkaaminen ja vauhdilla kohti Selkietä.

Toma oli aluksi mukana tallaamassa aluetta ja riekkasemassa Takun kanssa. Hyvin noilla pikkujätkillä vielä synkkaa! Toivottavasti ystävyys kestäisi vielä, kun molemmat ovat aikuisia :)

Toma pääsi töihin viimeisenä, jotta kerkesi hetken huilia autossa. Yllättävää, mutta vihdoin, kun Toman vuoro koitti niin eipä enää tuullut, vaikka treenien alussa kyllä vielä tuuli..

Piian kanssa on tehty tuuliharkkoja pari kertaa viikossa virallisten treenien lisäksi ja Tomsku alkaa kokoajan enemmän kehittyä hakukoirana.

Ensin mietittiin mitä Toma tuumaa vieraammista maalimiehistä ja ajateltiin antaa Toman itse valkata mieleisensä maalimiehet niin, että annan Toman olla vapaana ja keiden ihmisten luona viihtyy parhaiten saisivat toimia Tomalle ukkoina. Toma ei ollutkaan kronkeli, vaan kävi vuorotellen kaikkien luona vasten hyppimässä.

Tuulettomasta kelistä huolimatta päätin kokeilla tehdä saman kaavan mukaan, mitä on tuuliharkoissa tehty eli ukko valmiina n. 40-50m:ssä ja lähetän Toman keskilinjalta ukkoa etsimään ja itse lähden käppäilemään perässä mukana. Ensimmäinen ukko oikeassa etukulmassa. Alussa Toma juoksi ympäriinsä ja koitti palata keskilinjalle muiden treenikavereiden luokse, mutta sitten pääsi hommasta hajulle, irtautui ja löysi tien ukolle. Ukon luona käyttäytyi oikein reippaasti. Seuraava ukko oli tällä välin kipitellyt vasempaan etukulmaan ja seuraava lähetys otettiin siis sinne. Nyt Toma otti jo melko alkuvaiheessa välimatkaa minuun jonkun 20m:ä ja hetken etsittyään löysi ukon ja meni reippaasti ukolle asti. Tehtiin vielä parit pistot molemmille puolille ja molemmat meni tosi hyvin. Viimeisenä ukkona oli tuttu Piia ja Piialta löytyi ruoan lisäksi vinkupallo palkaksi. Keskilinjalle palatessa Toma oli vissiin lisää ukkoja lähdössä etsimään, kun Auli oli lähtenyt kreppejä keräämään pois alueelta ja Toma sai varmaan hajua Aulin kulkusuunnasta. Toma juoksi kauas metsään ja selvästi koitti etsiä ihmistä, mutta etsi sitten väärästä suunnasta, kun Auli oli jo palannut toisten luo keskilinjalle, mutta tietty hajuvanaa pitkin koitti seurata..höppänä :D

Toma on hirveästi rohkaistunut ja uskaltaa toimia aika hyvin itsenäisesti ilman mun tukea. Nyt pitää vaan varoa, ettei missään vaiheessa Tomalle pääse tulemaan minkäänlaisia mörkö-kokemuksia. Se on kuitenkin niin kovin nuori vielä, vaikka tuntuu olevan niin kovin aikuismainen käytökseltään ja monessa muussakin asiassa.

Treenin jälkeen vielä loppuleikit Takun kanssa ja sitten suunnattiin oman lauman kanssa lenkille. Tehtiin vielä Toman kanssa esine-etsintää ennen varsinaista lenkkiä. Jätin pennun puuhun kiinni ja hetsasin esinellä. Esineenä tällä kertaa kankainen pussukka. Tallasin parinkymmenen metrin suoran ja näytin Tomalle, kun pudotin esineen maahan, palasin Toman luokse ja lähetin hakemaan. Toma juoksi kovaa esineelle, ihmetteli hetken aikaa voiko tuon ottaa suuhun ja nappasikin sitten esineen ja palautti ihan luokse asti. Vaihdoin esineen namiin ja leikittiin hetki esineellä. Tehtiin toinen samanlainen harjoitus perään ja ja taas jätkä kävi hakemassa esineen vauhdilla, eikä nyt empinyt hetkeäkään esineen suuhun poimimista :) Harmittavasti kello alkoi jo olla melko paljon ja piti päästä lenkille ennen pimeän tuloa, joten nyt jäi Turbon ja Darran esineen-etsinnät välistä.

Lauantaina kävimme leikkimässä ja sukuloimassa Toman siskon Hipan ja Jatsi-tädin luona. Lisäksi Pami-äiti ja Unelma-mummo olivat vielä sopivasti Hannan luona hoidossa, niin kyllä riitti taas aussiepoweria :D Perillä vierahti useampi tunti lenkkeillessä, kahvitellessa ja otettiin pienesti tottistakin. Ja sisarukset riehuivat sydämensä kyllyydestä <3

Toma ja Hippa-sisko
Kuvaaja Hanna Paakkunainen