perjantai 24. heinäkuuta 2009

Vauvat lähtevät maailmalle

Niin se aika juoksee ja vauvat kasvaa.. Penskat täytti viime torstaina 8 vkoa ja ensimmäiset muuttavat omiin koteihinsa nyt viikonloppuna. Ei tarvitse (onneksi) mun olla itkemässä lähdön hetkellä, kun ollaan siellä reissun päällä.. Tässä vielä yksittäisposeeraukset joka nassikasta erikseen. Kyllä osaavat olla suloisia, mutta söpön ulkokuoren alta löytyy melko riiviöitä, joilla on terävät hampaat ja niitä testaillaan kovasti jokapaikkaan. Kaikki kakarat ovat hirmu vilkkaita, uteliaita ja avoimia tapauksia ja mahottomia pussailemaan :)

Katsokaa nyt, kun toinen esittelee raateluhampaitaan ;)
Söpöstelen

Tytöt:

Jatspik's Eurynome
Jatspik's Embusa
Pojat:

Jatspik's Erebus
Jatspik's Eligos
Jatspik's Elathan

Ja koko kööri..
Hei hei kakarat ja onnea uuteen kotiin! Ikävä tulee!

Yöpäivityksiä kuluneen viikon treeneistä

Maanantaina hakuilemassa. Turbolle ukot molempiin etukulmiin valmiiksi. Alueen vasen puoli oli hieman loivaa alamäkeä ja alueen reunassa pari metriä syvä oja, jossa ukko oli ja oikea puoli loivaa ylämäkeä, ukko kevythäkissä. Ensin lähetin vasemmalle ja lähtikin suoraan, mutta kaarsi oikealle ja lähti etenemään ojan vierustaa. Sitten kaarsi keskilinjalle päin ja kutsuin luokse. Ja se tuli :) Jätettiin ukko hetkeksi makailemaan ojan pohjalle ja käytiin hakemassa oikeasta etukulmasta ukko pois piilosta. Sinne teki hyvän suoran piston ja rullan tuonti ja näyttö hyvät. Sitten uusi lähetys alueen vasempaan etukulmaan. Sinne se meni ja pitkään pyöri ja etsi ukkoa. Pysyi kuitenkin hyvin pienellä alueella. Lopulta palasi rulla suussa ja mentiin vauhdilla näytölle. Maalimehenä ollut Elli sanoi, että Turbo ei vain ollut saanut ensin hajua ja pyöri lähistöllä. Otettiin lopuksi vielä kolmas ukko puolipaolla niin, että ukko oli valmiina metsässä ja Turbo näki keskilinjalta kun ukko pakeni piiloon. Kauhealla vauhdilla ukon perään ja rullan tuonti ja näyttö hyvät.

Keskiviikkona
pidettiin tokotreenit aikaisin aamulla Pärnävaaralla. Treenien ajankohdasta tuli pieni sekaannus, mutta onneksi paikalle kumminkin tulivat Piia ja Urho, Aija ja aussiet, sekä Elli ja karjikset. Keli oli aika lämmin ja vaikutti varsinkin näiden ruttunaamaisten vireeseen..kateellisena katselin, kuinka australialaisilla riitti intoa ja motivaatiota tehdä lämpimästä kelistä huolimatta.

Turbo
Paikallaolo. Turbo, Katla, Rini ja Urho. Paikallamakuuta otettiin noin kolmisen minuuttia parissa osassa. Kyttäilin välillä piilosta, että asento pysyy suorana. Pään laski välillä alas, mutta asento pysyi kuin pysyikin suorana.
Seuraaminen. Tein aika pitkän kaavion ja välillä naksuttelin suorista perusasennoista ja hyvistä käännöksistä. Turbolla ihan ok vire.
Liikkeestä istuminen. Nyt tekikin seisomisen..?? uudelleen liike ja tulihan se istuminen. Miksiköhän sekoittaa välillä istumisen seisomiseen?
Ruutu. Lähetys n. 20m:stä. Ruutuun meni, mutta hitaasti..siispä apuun ruokakuppi ja uusi lähetys. Jälleen ravaillen ruutuun. Seuraavaksi Turbon yllätykseksi lähdin juoksemaan ruutuun samalla, kun lähetin koiran ruutuun ja nyt mentiin vaudilla ;) hirmu kehut ja vielä yksi lähetys joka melkein koko matka laukalla ruutuun. Täytyy taas alkaa pihalla ottamaan vauhtiruutuja ennen ruokailuja.
Kaukokäskyt. Kaikkia vaihtoja parin metrin etäisyydeltä. Vieläkin takkuaa seisomasta istuminen, muut sikahyvät.

Darra
Luoksetulo. Darralta puuttui vauhti tänään..tehtiin sitten pelkkiä läpijuoksuja ja juoksin karkuun, jotta saataisiin vauhtia.
Hyppynouto. Pari ekaa kertaa varmistin lisäkäskyllä, että hyppää varmasti mennen tullen ja lopuksi saatiin tehtyä ihan oikea koemainen hyppynouto! Taitava likka :)

Treenin jälkeen böllvästiffitrion kanssa lenksulle Onttolan lentokentän lähelle, jonne meinattiin eksyä..no saivatpahan koiruut parin tunnin lenkin. Turbo oli jo lenkin aikana hieman vaisun oloinen ja välillä kävi maate. Turbo makoilee yleensä aina muutenkin kesken lenkkiä, kun vissiin tykkää viilentää mahaa maata vasten, mutta nyt oli koira muutenkin outo. Kotiin tullessa alkoikin sitten kauhea kuolaaminen. Kyllä nämä kuolaa aina jonkinverran, mutta nyt kuolaa valui jatkuvana virtana suupielistä ja kuola oli tosi limaista. Läähättänyt ei yhtään, mutta oli hieman poissaolevan oloinen. Soitin sitten eläinlääkärille, mutta aikoja ei ollut enää sille päivälle ja kohta olisi alkanut päivystysvuoro. Kuolaamista jatkui jonkin aikaa, mutta en sitten soittanut päivystävälle, koska ei läähättänyt ja kun kokeilin mitä tapahtuu maagisilla sanoilla "onko nälkä?" niin jopas Turbo piristyi ja alkoi touhottaa. Noin parin tunnin kuluttua sitten oksenti ja oksennuksessa oli muutama pitkä heinänkorsi ja puunpalasia, joita tiukasta vahdinnastani huolimatta oli vedellyt lenkillä. Yritin juottaa vettä ja sainkin juomaan vasta, kun höystin sitä hieman maksalaatikolla ja sitä joikin paljon. Olisikohan ollut jonkinlainen lievä lämpöhalvaus? Keli oli todella lämmin ja liikkeellä oltiin noin viitisen tuntia, joista pari tuntia treeniä ja loput lenkkiä. Treenin aikana tietysti joutui odottamaan autossa. Vettä annoin treenin aikana, ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen, mutta luulisi, että lämpöhalvaukseen liittyisi kova läähätys? Harmi, etten voinut mitata kuumetta, kun Darra oli syönyt muutama päivä sitten mittarin eikä uutta ollut vielä kerennyt ostaa. Illemmalla Turbo olikin jo normaali ja iltaruoan syötyään ei oksentanut tai mitään.

Torstaina kotitokoa. Illalle olisi ollut jälkitreenit tiedossa, mutta jouduin valitettavasti ne perumaan, kun piti välillä tehdä kotiaskareita ja reissuun ollaan lähdössä sukuloimaan perjantaina ja olisi hieman mukavampi kotiinpaluu, jos ei pyykkivuori ja siivoamaton kämppä odottaisi ovesta tullessa..samalla kun ripustin pyykkiä pihalle kuivumaan innostuinkin hieman tokoilemaan ja Darralle sain opetettua vihdoin ja viimein kosketusalustan.

Turbo
Metallinouto. Keskityttiin suoriin luovutuksiin. Jätin Turbon istumaan metsku suussa lähelle ja käskin tuomaan.
Seuraaminen. Kiva vire. Perusaasennot hyvät ja naksuttelin hyvistä liikkeille lähdöistä ja liikkeen pysähtymisistä.
Idioottirinki. Tehtiin kaikki jäävät liikkeet ja kävelin pienen kierroksen ennen palkkausta. Välillä palkkasin heti pysähtymisen jälkeen ja välillä vasta käveltyä viereen ja Turbon seurattua hetken. Seuraamiseen lähdöt toimi asennosta, kuin asennosta, eikä kertaakaan sotkenut jääviä liikkeitä keskenään ja jopa itse jäävät olivat suht nopeat! Hieno äijä :)
Luoksetulo. Ensin pitkältä matkalta pysäytys seisomaan ja toisessa luoksetulossa molemmat pysäytykset. Toimi tänään loistavasti ja nyt annoin aika pienen käsiavun seisomiseen.

Darra.
Metallinouto. Metskun pito harjoituksia, ettei sylkäise liian aikaisin kapulaa pois suusta. Vaadin pitämään kapulaa suussa, vaikka pidin kapulaa käsien välissä ja välillä nostin tai heiluttelin kapulaa. Vasta irti-käskyllä sai päästää irti.
Seuraaminen. Vasemmalle käännöksissä ei heitä peppua samalla tavalla kuin Turbo ja tätä jankattiin ja naksuteltiin hetkisen verran. Muuten ihan kiva vire. Täyskäännökset kaipaavat myös tehostusta.
Idioottirinki. Darralle myös kaikki jäävät. Maahanmeno super, kuten aina. Seisomisen ensin istui, mutta sitten teki oikein. Seisomaan pysäytyskäsky "top" tulee sanoa mahdollisimman hennolla äänellä, melkein kuiskaten "to" ;) kyllä ne sieltä tulee kunhan jaksaa vain tehdä toistoja.
Luoksetulo. Voi vauhti..minne olet kadonnut :( ravilla tultiin. Elikkäs jatketaan läpijuoksuja. Muutama hyvä luoksetulo saatiin, kun innostin Darraa ennen maahan jättöä ja juoksin karkuun ja kutsuin ilosta kiljuen luokse :D naapureille ei jäänyt epäselväksi, että Pyrästie 1:ssä oli taas pihatreenit..
Kaukokäskyt. Se-ma vaihtojen treenit jatkuu.. ma-se alkaa olla melko varma.

Darra metsku suussa

Darralle tein ekaa kertaa kosketusalustaa sisällä. Alustana sininen rasiankansi, joita käytetään muutenkin joka treenin yhteydessä milloin missäkin. Ensin odotin, että Darra tekisi itse jonkin aloitteen ja sain naksautettua pari kertaa pelkästä vilkaisusta kanteen päin. Mutta sitten Darra alkoi tarjota maahanmenoa sivulla ja edessä, eikä kiinnittänyt alustaan mitään huomioita. Lopulta ei oma kärsivällisyys riittänyt ja sanoin koske ja osoitin alustaa. Darra menikin alustalle, josta naksu ja palkka. Siitä likka tajusi homman juonen ja alkoi tarjota koko ajan alustalle menoa ja naksuteltiin jonkun vajaa parikymmentä kertaa. Sitten vaadin, että alustalle mennessä koskee tassulla alustaan ja pari toistoa meni ennenkuin alkoi lätkimään alustaa :) Otin Turbolle samalle muistutukseksi targettitreeniä ja alussa vain hönkäsi kannelle ja tuuppasi kuonolla, mutta kun ei naksua kuulunut tajusi lätkäistä tassun alustan päälle ja tätä tehtiin kymmenisen kertaa. Omat refleksit saavat hyvää harjoitetta, jotta tulee naksautettua juuri oikeaan aikaan. On kyllä huippu kapistus tuo naksutin :)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Tokoilemassa

Tänään kokoonnuttiin Kulhon pesäpallokentällä jälleen tokoilun merkeissä. Sama paikka missä oli ne viime torstain tokokisat. Turbolle palautustreeniä ja Darralle muutama voittajaluokan liike.

Darra
Paikallaolo. Katla, Rini, Fico, Darra ja Nitya. Kestoa yht. 4min piilossa ja kahdessa osassa. Välillä palkkaus. Darra pysyi suorassa asennossa kokoajan. Hieman oli katsellut ympärille, kun Astan lapset pelasivat palloa, yms häiriönä ja Fico hieman piipitti vieressä Darran ja Nityan perään, jolla on juuri juoksut loppuneet.
Seuraaminen. Elli käskytti voittajaluokan seuraamisen. Darralla ihan älykiva vire ja kontakti :) Darralta hetkeksi katoaa kontakti aina liikkeelle lähdössä, johon tulee nyt kiinnittää huomiota. Seuruupaikka pysyi hyvänä ja välillä hieman painoi seuratessa, mutta enemmin hieman liian tiivis, kuin väljä. Tykkäsin kovasti!
Liikkeestä istuminen. Annoin käskysanan hiukka huonosti, kun juuri rupesi käskyä antaessa kurkkua kaivertamaan, mutta silti likka istui hyvin ja heti palkkaus.
Hyppynouto. Tätä ollaan tehty joskus kauan aikaa sitten. Ekalla kerralla kiersi esteen ja meni noutamaan kapulaa, mutta otti kapulan suuhun siitä kapulan päästä :D hassu.. Heitin kapulan kauemmaksi ja houkuttelin hyppäämään esteen takasin. Toisella yrityksellä ohjasin Darraa hyppäämään esteen ja nouti kapulan ja hyppäsi takasin. Kolmannella kerralla hyppäsi pois päin ilman avustusta ja jäi seisomaan esteen taakse. Käskin uudelleen noutamaan ja annoin hyppykäskyn varmuuden vuoksi takasin tullessa ja hyppäsi hyvin. Tästä saadaan varmasti toimiva liike pienellä harjoittelulla :)
Kaukot. Ruokakupilla ollaan alettu treenaamaan maasta seisomaan ja seisomasta maahan vaihtoja. Kokeilin nyt kentällä ja maasta seisomaan tekee oikein tassuja juuri liikuttamatta, mutta maahan mennessä vielä etenee. Maasta seisomaan käskysana "top". Pitänee miettiä minkä käskyn ottaisi seisomasta maahan..Turbonkin kanssa jankattiin piiitkään juuri näitä vaihtoja, että tekisi "hissinä".

Turbo.
Paikallaolo. Tein Turbolle sivummalla paikkamakuuta samalla, kun Aija treenasi Riniä. Tarkoitus oli saada asento pysymään suorana ja liikkumatta ilman tassujen venkoilua. Välillä kävin palkkaamassa. Ei nyt yrittänytkään korjailla asentoa.
Seuraaminen. Elli käskytti voittajaluokan seuruun ja naksuttelin välillä hyvistä liikkeille lähdöistä ja palkkasin muutaman kerran suorituksen aikana.
Liikkeestä istuminen. Tehtiin koemaisesti ja hyvinhän se sen teki..mikähän ihmeen sekoilu se seisominen oli kokeessa..
Luoksetulo. Pari pysäytystä seisomaan. Ensin noin. 30m:stä, joka ok, mutta palkkaus hieman epäonnistui, kun heitin kokonaisen lihapullan Turbon taakse ja meni hetken aikaa ennenkuin löysi sen maasta. Sitten n. 20m:stä, jossa hyvä pysähtyminen ja palkkauskin onnistui.
Ruutu. Pari ruutuun juoksetusta noin 15-20m:stä. Sinne se meni ruudun sisälle laukalla ja suoraviivaisesti :)

Peltojäljellä

Eilen päivällä käytiin rantakylän koirapuistossa treffaamassa 1,5v doggiurosta Runea, kun hyvä ystäväni Jenni oli tullut Lappeenrannasta käymään Joensuussa. Runa on sellainen 86cm korkea pikkumies..Darra mahtui melkein kokonaan Runen mahan ali kävelemään :D alussa juostiin ja peuhattiin ympäri koirapuistoa, mutta sitten Runea alkoi kiinnostaa kovasti Darran peräpää. Juoksun alkamisesta on nyt 4 viikkoa ja heti juoksujen alusta parin päivän jälkeenhän Darra leikattiin. Vielä taitaa kuitenkin likka tuoksahdella melko ihanalta. Puistoon tuli sakemanniuros ja sekin oli heti kiinnostunut Darrasta joten lähdettiin sitten pois. Turbo ei ole Darrasta mitenkään kiinnostunut "siinä mielessä" niin en arvannut, että vielä vaikuttaisi juoksut.

Viikonloppuna käytiin molempina päivinä pellolla jäljestämässä Satun ja Faldon mukana. Tarkoitus oli saada jäljellä työskentely hieman tarkemmaksi molemmille, kun pellolla pystyi hyvin seuraamaan koiran etenemistä askeleilla. Alla muutama kuva, jotka otettu iltahämärässä.

Turbolle loppupalkaksi pallopeliä
Turbo jäljestämässä
Ja sitten Darra..

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Videot ruudusta, hyppynoudosta ja metskusta

Sain osan suorituksista videolle, mutta vain muutaman videon onnistui ladata tänne blogiin, koska muut ovat niin pitkiä. Vitsit, kun Turbo tuli hitaasti perusasentoon sivulle noissa noudoissa. Liikkeenohjaaja kerkesi sanoa jo kiitos ennen kuin äijä oli saanut persiinsä hilattua kunnolla suoraksi ja siitä ropisi pisteitä..
Kiitos Piialle kuvaamisesta!

Ruutu


Hyppynouto


Metallinouto

torstai 16. heinäkuuta 2009

Voin korkkaus

Jep..käytiin sitten voi-voittelemassa. Päivällä mittari näytti varjossa n. 30 astetta. Meidän suorituksen aikaan ei ollut enää niin tajuttoman kuuma, mutta lämmin kyllä oli. Voittajaluokassa ei ollut kuin kaksi koiraa ja meille osui eka suoritus vuoro. Toivoin kovasti, että oltaisiin vasta toisena. Turbolle olisi ollut varmasti parempi pitää pieni tauko välissä, kun tehtiin nyt suoraan paikallaolon jälkeen yksilöliikkeet. Ihan ok fiilis jäi kokeesta, mutta parannettavaa jäi rutosti. Kolmostulostahan sitä lähdettiin hakemaan, mutta puolikkaasta pisteestä jäi sekin kiinni. Mentiin kisaan isännän ilmastoidulla autolla, jotta edes viileys auttaisi Turboa jaksamaan paremmin. Hirveä läähätys oli jo kehään mennessä. Turbolle sopii kokeet ennemmin sellaisessa -30 asteen pakkasessa ;) myös kaikenmaailman mäkäräiset häiritsivät kokeen aikana. Turbolla oli iso patti silmäkulmassa paikallaolon jälkeen ja mie meinasin tukehtua yhteen ötöön suorituksen aikana.

Tokokoe Kulho 16.7.2009, tuomari Tommi Varis

Paikalla makaaminen 8,5
Seuraaminen taluttimetta 7,5
Liikkeestä istuminen 0
Luoksetulo 5
Ruutu 9!!
Hyppynouto 8,5
Metalliesineen nouto 8
Tunnistusnouto 0
Kauko-ohjaus 7,5
Kokonaisvaikutus 8,5
Yht. 191,5p, ei tulosta sij. 2/2

Sitten ne kootut seli-selitykset ;)
Paikallamakuussa takaisin tullessa oli koira lonkallaan ja etujalka kiepsautettu koukkuun. Muuten oli kuulema ollut hyvä rauhallinen makuu.
Seuraamisessa vire täysin kateissa ja tuli siinä vierellä välillä kontaktissa ja välillä ei.. Parin käännöksen jälkeen luvattoman paljon väljyyttä, mutta onneksi liikekaaviossa tuli heti seis tai nopeuden muutos niin pystyi sanomaan uudelleen sauraamiskäskyn. Sivuaskeleet ja paikallaankäännökset sentäs hyvät.
Liikkeestä istumisen seisoi.
Luoksetulo hyvällä vauhdilla, mutta ei noudattanut pysäytysmerkkiä seisomaan, vaan siirtyi raville ja käskin vikan merkin kohdalla maahan. Saatiin kuitenkin 5 pistettä..
Ruutu oli päivän ylläri!! Valmistelin sanomalla "missä ruu" ja Turbo vaan katseli jonnekkin eteensä kieli pitkällä läähättäen. Mutta äijä yllätti ja meni suoraan ruutuun perille asti jonne käskin seisomaan ja maahan. Jäi juuri ruudun sisälle vasempaan takanurkkaan. Luokse tuli laukalla ja hyvin seurasi lopun :)
Hyppynoudossa vino perusasento edessä luovuttaessa ja perusasento sivulla.
Metallinoudossa satasta kapulalle, mutta ravilla palautus ja vino perusasento.
Tunnari oli hauska..tajusin, että eihän myö perhana olla tehty ennen kokonaisena tätä liikettä liikkurin kanssa kynän ja kapulan ojennuksineen, yms.. olen Turbolle sanonut "odota" juuri ennen kääntymistä, kun ollaan yksinään treenattu. Mulle selvisi tänään aiemmin, että sen odota-käskyn saa sanoa vain ennen liikkeen alkua ENNEN kynän ja kapulan ojentamista. Pitkään se odota-käsky säilyi böllvästiffin aivoissa.. kynää ja kapulaa ojentaessa Turbo pomppi päin, että "mitä sulla siellä on?" ja jäi seisomaan taakse, kun käännyin ympäri ja kun liikkuri asetteli kapuloita riviin äijä meni mukaan tutkimaan kapuloita. Käskin Turbon luokse ja tehtiin liike loppuun. Pitkään ja hartaasti se niitä kapuloita nuuski ja tökki kuonollaan, mutta väärä sieltä nousi.
Kaukoissa liikesarja is-se-ma-se-is-ma. Ekaan istumiseen tuplakäsky ja seisomasta istumaan eteni hieman. Tuomari kehui kuinka reippaasti Turbo teki kuitenkin rotuisekseen, mutta sanoin kyllä ettei mielestäni ollut nyt reipas..ja sanoi, että ohjaajalta oli myös hieno suoritus olla hengittämättä melkeimpä koko suorituksen ajan ;)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Panikointia!!

Juu tässä olen mietiskellyt ja panikoinut tämän päivän, että miksi ihmeessä menin ilmoittamaan meidät jo nyt voittajaan..osa liikkeistä on kuitenkin ihan kesken ja miten helv***ssä saan tuon otuksen motivaation riittämään koko kokeen ajan..!? Tänään annoin päiväruoan ruutuun menon yhteydessä ja onnistuin senkin liikkeen sotkemaan pienellä kuvaustuokioilla ennen treeniä..
Tarkoitus oli ottaa muutama kuva ja laitoin lihapullan palasen etupihalla olevan ison kiven päälle, jotta poseeraisi kivasti. No niistä poseerauskuvista ei tullut mitään, mutta jotain kuvatuksia saatiin. Laitoin sitten kameran syrjään ja käytiin hakemassa ruokakuppi ja jätin sen maahan. Yritin ensin lähettää n. 25m:stä ruutuun, mutta ainakun kysyin "missä ruu"? Turbo katseli kivelle päin minkä päällä se kuvauspalkka oli ollut :( voi perk.. vilkaisi jonnekkin eteen jossain vaiheessa ja lähetettäessä meni sinne kivelle..no otettiin aina askel lähemmäs ruutua ja kyselin "missä ruu" ja aina se oli sinne pirun kivelle menossa. Aurinko paistoi kirkkaasti juuri ruudun suunnalta, joten sekin ehkä vaikutti hahmottamiseen.. Vein Turbon hetkeksi pois ja sanoin ettei saa ruokaa sitten ollenkaan. Hetken päästä kokeiltiin uudelleen n. 10m:stä ruutuun lähetys niin, että se pirun kivi jäi taakse ja nyt meni suoraan ruutuun, jonne pysäytys seisomaan ja maahan ja kupille vapautus. Annoin ruoan kolmessa osassa ja tehtiin vielä yksi lähetys ruutuun toisesta suunnasta, jossa ruutu ei ollut aivan suoraan edessä päin vaan jäi hieman vasemmalle puolelle talon nurkan takia. Meni ruutuun liian vasempaan reunaan, mutta korjasi itse keskemmälle. Tein vielä yhden ruudun etupihalla sepelille ja lähetys n. 25m:stä. Taas jäi ruudun vasempaan reunaan, mutta korjasi keskemmälle ja nyt käskin suoraan maahan ja vapautus kupille.

Tein vielä pikkutunnarin, jossa 3 vieraan hajuista rivissä ja oma kapula toinen vasemmalta päin. Omassa hieman apuhajua mukana. Aloitti suoraan vasemmalta haistelun ja oma löytyi heti seuraavana. Palautuksessa oli niin innoissaan, että pyöritti kapulaa pari kertaa suussa ja kun olin ottamassa kapulaa Turbo sylkäsi huolimattomasti kapulan ja tippui maahan.

Aapuaa..laskin että olen käynyt noiden kanssa vuoden aikana 17:sta kokeessa (15 toko- ja 2 BH-koetta), mutta jännitys ei ole yhtään hellittänyt. Päinvastoin.. Yritän kokoajan ajatella, että lähdetään vain yhdessä hauskaa pitämään eikä hampat irveessä tulosta vääntämään. Kunhan vain jäisi hyvä mieli kokeesta, että koira toimisi kivasti enkä itse töppäilisi pahemmin..

nimim. lueskellut tokon sääntöjä koko illan ;) ja taidan nukkua seuraavan yön lihapullat molemmissa kourissa :D



sakemanni-seisotus.. miten tuon pää näyttää niin isolta..?

mamman pikku-ukko

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Treenailua vesisateessa

Eilen käytiin ensin hieman tokoilemassa ja sitten hakutreeneissä. Tokotreenit pidettiin Noljakassa urheilukentällä ja paikalla Asta ja Fico, Päivi ja Reko, sekä Piia ja Urho.
Seuraaminen. Ensin en meinannut ottaa yhtään seuraamista, mutta viime kerran treeni jäi hieman hampaankoloon, joten Päivi käskytti meille sitten pienen kaavion. Nyt vire oli melko hyvä ja kontaktikin säilyi. Hyvä paketti.
Liikkeestä istuminen. Päivi vahti, että istuu hyvin, jotta heti pääsin palkkaamaan.
Paikallaolo. Kaikille lopuksi paikallaolo. Mentiin Päivin kanssa piiloon kentän vierellä olevan puskan taakse. Otettin kestoa ensin n. 3min ja lopuksi 1min. Välillä palkkaus ja krhm.. asennon korjaus. Lonkka-asentoa ei ollut, mutta se etujalka oli taas kiepsautettu alle. En muuten puuttuisi siihen, mutta voittajassa ja erivoissa (jos ikinä sinne asti päästään..) sakotetaan kaikista noista pienistä asennon muutoksista.

Sovittiin viime kerralla hakutreenit pidettäviksi Onttolan pelastuskoiraradalla. Ei tehty aluetta ihan raunioille vaan viereiseen metsään. Melkein heti treenin alettua alkoi sataa ja treenin loputtua oltiin aivan likomärkiä. Tallattiin noin 50x100m alue. Turbolle sama kuvio, kuin viimeksi; ukot molempiin etukulmiin niin, että Turbo näki ukkojen menon metsään ja sitten lähdettiin hetkeksi pois alueelta. Vasemmalla ollut ukko piiloutui umpipiiloon "ruumisarkkuun" ja jätti rullan näkyville kannen väliin. Oikealla ollut ukko piiloutui maastokankaiseen putkiloon. Ensin lähetys vasemmalle. Hyvä suora pisto ja Turbo kävi ensin tsekkaamassa arkun lähistöllä olevan puuhun jätetyn pressun, kun vetäjä Mika oli tehnyt pienen källin ;) Ukolla touhusi jotain hetken, ilmeisesti pyöri arkun ympärillä varmistaakseen, että siellä varmasti on ukko. Hyvin tuli rulla perille ja hieno näyttö. Oikealle teki myös hienon suoran piston, eikä ollut kuulema edes pussaillut maalimiestä rullaa hakiessa. Rullan tuonti ja näyttö hyvät. Toiselle ukolle lähettäessä ekana ollut ukko siirtyi oikealla puolella alueella eteenpäin ja piiloutui puolessavälin olevaan arkkuun, kansi kiinni ja rulla kannen välissä. Ekalla lähetyksellä upposi ensin syvälle, mutta kaarsi sitten oikealle ja lähti etenemään alueen takarajaa kohti. Kutsuin pois ja se tuli luokse!! meillä on hieman hallintaongelmia ollut hakumetsässä nykyään ;) uusi lähetys ja nyt kävi ensin tarkistamassa piilon mistä oli ekan ukon löytänyt ja jatkoi alueella eteenpäin ja löysi ukon arkusta. Hetken oli jotain taas kopistellut arkun ympärillä..ehkä hypännyt arkun päälle, mutta onneksi maalimiehen sormet eivät jääneet väliin! Vauhdilla toi rullan ja upea näyttö. Hienoa työskentelyä Turbolta, eikä mikään vesisade haittaa, koska työskentelymotivaatio on niin kova hakumaastossa.

Treenin jälkeen oltiin aivan likomärkiä ja päätettiin Piian kanssa samointein käydä vielä lenkillä Turbon ja Urhon kanssa. Mie hölmö vielä olin liikkeellä lenkkareissa ja mukavasti kengät hölskyi vettä..onneksi oli kuitenkin lämmin sade. Äijät tulevat hyvin juttuun ja kirmasivat peräkanaa pitkin järvenrantaa. Kotiin tullessa varmuuden vuoksi pesin Turbon shampoolla ja föönasin kuivaksi ettei vaan hotspot nyt yllätä. Hotspot tuntuu olevan nyt kaikilla rotuun katsomatta melkoinen riesa tänä kesänä :( toistaiseksi ollaan vältytty siltä *puuhun koputus*. Tänään enkä huomenna tee Turbon kanssa yhtikäs mitään, kun torstaina on sitten se koe. Hellettä kuulema luvattu..kiva kiva. Onneksi sentään iltakoe ja voittajaluokka alkaa vasta klo 20, jossa on 1 koira meidän lisäksi.

Eikös Darra olekin suloinen nukkuessaan? :D

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Treenipäivittelyä

On taas hieman lipsunut päivitykset. Turbon kanssa ollaan hinkkailtu ihan urakalla voin liikkeitä. Kotipihassa ja kerran viikkoon ollaan koitettu porukalla järkätä ryhmätokotreenit. Ruutuun meno vauhti kärsi yhdessä vaiheessa ja keksin sitten hyödyntää ruokakuppia liikkeessä. Pikkupennusta asti on aina treenailtu jotain pientä kontaktijuttua, yms. ruokakupilla ja yleensä silloin on vire tooosi korkealla. Tehtiin pihalla ruutuun lähetyksiä niin, että ruokakuppi oli lähettyvillä maassa. Aluksi Upi kyllä sinne kupille yritti karata, mutta aika nopeasti hokasi, kun menee vauhdilla ruutuun, naksautan ja vapautan kupille. Nyt onkin ollut ruutuun meno vauhdikas. Tunnarissa ei ruokakuppia voi oikein hyödyntää, koska siinä se vire pitäisi olla mahdollisimman alhainen, jotta malttaa haistella rauhassa kapuloita. Lähdin nyt tekemään tunnaria apuhajun (lihapulla) avulla mukana vieraan hajustamat kapulat. Tarkoitus sitten pikkuhiljaa vähentää apuhajua.

Viikko sitten käytiin hakuilemassa ja otin Turbolle molempiin etukulmiin ukot umpipiiloihin. Turbo näki keskilinjalta, kun ukot lähti menemään piiloon ja sitten lähdettiin kävelemään pois alueelta, jonka aikana ukot piiloutuivat. Alueelle takasin tullessa Turbo kerkesi nähdä vilauksen vasemmalla olevasta ukosta, kun oli vielä piiloutumassa maastokankaiseen putkiloon ja tekikin hienon suoran piston. Otettiin ilmaisu tälläkertaa mukaan ja pussailtuaan ukon, otti rullan ja toi luokse. Näyttö hieno. Oikealla teki aivan mahtavan piston. Ensin lähti etenemään suoraan ja kaarsi hieman vasemmalle, mutta tultuaan ukolta lähtevän hajuvanan reunaan, korjasi linjan suoraksi ja löysi ukon. Ukko oli makasi kevythäkissä jalat ulkopuolella ja jalkojen alla rulla, mutta silti Turbon piti käydä Piiaa moikkaamassa häkin sisällä ja rymisteli samalla päälle.. Tähän maalimiehen luona käyttäytymiseen täytyy alkaa puuttua, jotta ei tarvitsisi käydä naamapesuja antamassa.. Koska tämä pisto onnistui niin upeasti jätettiin treeni siihen ja pidettiin hetki hauskaa palloa pelatessa.

Viime torstaina käytiin tokoilemassa isommalla porukalla Mutalan koulun kentällä. Ensin otettiin ryhmäpaikallaolo ja sitten suoritettiin yksilöliikkeitä vuorotellen. Osa meistä treenasi ensi viikolla olevaa koetta varten ja viriteltiin maahan nauhoilla pieni kehä. Pienimuotoinen mölli-koe :)

Paikallaolo. Mukana Urho, nuori kultsupoju Elmo, Turbo, Lyyti, Fico ja Reko. Toivomuksesta sain Turbon kahden kultsun väliin ;) (mitenniin jäänyt kammo kultaisista noutajista vierellä makaamassa..Turbo kun silloin kisoissa meni viereisen kultsunartun luo). Meni maahan laiskasti ja kiepsautti toisen etutassun koukkuun allensa. Otin uudelleen alun ja nyt jäi suoraan ja suht nopeaan meni maahan. Osa ohjaajista jäi näkösälle suorittamaan alokasluokan paikallaolon ja me muut mentiin auton taakse piiloon, jonka ikkunoiden läpi oli hyvä seurata koiria. Paikallaolon kestoa tuli n. 3min. Asento pysyi suorana ja kerran laittoi pään alas, mutta nosti ylös, kun Elmo nousi viereltä ja meni ohjaajansa luo.
Seuraaminen. Alku kauheaa lahnailua vierellä..kontaktista ei tietoakaan ja muutenkin aivan kauheaa. Sivuaskelten ja paikallaankäännösten jälkeen skarppasi ja seuruu alkoi olla jo sieltä tännepäin..muuten on nyt Turbon seuraamisissa ollut hyvä vire ja peruasennotkin ovat suoristuneet liikkeen pysähtyessä.
Luoksetulo. Koemaisesti. Alku ihme sähläämistä. Ei mennyt maahan ekalla, eikä vielä toisellakaan käskyllä. Tehtiin hetki nopeaa maahanmenoa sivulla naksuttimen kanssa ja sitten tehtiin liike loppuun. Vauhti hyvä, laukkasi. Seisomisessa eteni noin oman mitan ja maahanmeno ok. Itse sain noottia, kun pysäytin seisomaan liian myöhään merkin jälkeen, kun käsky tulisi antaa merkin kohdalla. Hankala on kaukaa hahmottaa milloin koira on merkin kohdalla.
Ruutu. Lähetys ruutuun n. 30m:stä. Ruudun lähistöllä seisoi monta ihmistä ja olin melkeimpä varma, että sinne se ihmisten luo juoksee, eikä ruutuun. Alkuvalmisteluissa vilkaisi ensin ruutuun päin ja sitten yleisöä. Äijä menikin laukalla suoraan ruutuun ja jäi hyvään paikkaan maahan. Hieman ruudun vasempaan reunaan, mutta keskelle. Ruudussa oli apuna pieni targetti, mutta eipä tuo tainnut juuri sitä edes noteerata.
Hyppynouto. Melko jees. Ok vauhti, eikä yrittänytkään kiertää estettä takaisintullessa.
Tunnari. Kotipihassa 4 vieraan hajuista kapulaa rivissä ja oma niiden keskellä. Haisteli ensin vasemman puoleiset kaksi kapulaa, siirtyi omalle, haisteli ja toi luokse.

Eilen tehtiin pari tunnaria kotipihassa. Omassa kapulassa hieman apuhajuna lihapullan hajua. Ensin 5 vierasta rivissä, oma kolmas oikealta. Meni suoraan haistelemaan oikealta aloittaen järjestyksessä kaksi ekaa ja sitten tuli omalle, haisteli ja toi luokse.
Välissä pieni tauko ja uusi tunnari, jossa 5 vierasta rivissä ja oma toinen vasemmalta. Taas aloitti haistelun oikealta aloittaen ja haisteli vuorotellen kapulat läpi, kunnes tuli omalle ja toi luokse :)

Nyt onkin aikaa treenailla, kun mulla alkoi kauan kaivattu loma!! Darralta poistettiin tikit viime perjantaina ja ensin epäilin, että haava olisi tulehtunut, mutta tikkien poiston jälkeen haava näytti jo paljon paremmalta. Vielä välillä hieman tihkuttaa parista kohtaa verta, mutta eiköhän se tuosta kohta parane. Nyt ollaan Darran kanssa tehty pelkkiä hihnalenkkejä, ettei vahingossakaan raapaise haava mihinkään oksaan tms.. Darralle tuli nyt sopivasti samalla pieni treenitauko ja nyt n tehty pientä seuraamista välillä lenkillä ja vitsit mikä into likalla on! Kesken lenkin sanon "sivu" ja likka on heti kontaktissa vierellä ja oikealla seuruupaikalla :)

Siellä se äijä on..ruudussa ja mahoton kuola suupielessä. Oottaa vapautusta kupille ;)