torstai 30. lokakuuta 2008

Hakua

Pilkkopimeässä hakutreeniä selkiellä. Turbo pääsi taas pelkästään mukaan. Kaksi ukkoa molemmissa etukulmissa n. 50m:ssä. Vasemmalle tuli kaksi tien ylitystä ja oikeallekin pieni luonnonpolun ylitys. Koitin lähettää pari kertaa ensin oikealle, mutta kaarsi takaisin keskilinjalle. Sitten lähetin vasemmalle, jonne irtosi hyvin. Ensimmäinen tien ylitys oli kuulema ollut hyvä, mutta toisella tienylityksellä lähti menemään tietä pitkin, josta lopulta sai hajun ja ukko löytyi. Näytölle lähtiessä Turbo törmäsi johonkin ja ulahti, mutta jatkoi silti matkaa ukolle. Ukon luona katsoin otsalampun valokiilassa tuliko Turbolle mitään, mutta ei onneksi löytynyt verta tms. Eikä ontunut. Takaisin keskilinjalle ja lähetys oikealle. Taas meinasi kaartaa keskilinjalle ja kuseskeli pari kertaa läheisiin puihin. Uusi lähetys ja nyt eteni hyvin ukolle asti, toi rullan, mutta näytölle mennessä juoksi ukosta ohi. Sama maalimies oli ollut aiemmalle koiralle kauempana piilossa ja Turbo otti entisestä piilosta hajuja. Löytyi se ukko lopulta, kun vähän aikaa etsi. Otin vielä yhden ukon n. kymmeneen metriin, jonne jouduin myös lähettämään kahdesti.. ja taas nosti koipea kesken työskentelyn. Vissiin Darran juoksuilla jotain vaikutusta?? Turbo ei tehnyt niin hyvin töitä, kuin normaalisti. Toisaalta nyt oli ekat hakutreenitkin pimeässä, jolloin irtautuminen pilkkopimeään kauas pistolle oli uusi juttu.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kotitokoa

Tänään oli tarkoitus aamuvuoron jälkeen mennä harjoittelemaan Darran kanssa bh:ta varten, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun tuo pimeä yllättää niin nopeasti ja siellä minne meinasin mennä treenaamaan ei ole valoja. Koulutuskentälle en kehtaa nyt mennä Darran kanssa levittelemään ihania tuoksuja.. Illalla lenkin jälkeen otin pientä tokoa kotipihassa ensin Darralle jäävistä liikkeestä istumisen, joka oli hyvä. Sitten liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Maahanmeno oli loistava ja luoksetulo ok. Tuli suoraan istumaan eteen, mutta jäi hieman kauas, josta korjasi lähelle uudella käskyllä. Harjoiteltiin käännöksiä joka suuntaan ja erityisesti keskityttiin nopeisiin täyskäännöksiin. Ei ainakaan vielä juoksut vaikuta likan työskentelymotivaatioon :) Otin myös avoimen kaukkarit, jotka sujui tosi kivasti. Nopeat vaihdot ja nousee kunnolla ylös asti istumaan. Pieni paikallaolo siksi ajaksi, kun kävin sisällä pilkkomassa lisää makkaraa.
Turbolle myös seuruuta ja sivuaskelia molempiin suuntiin. Kivasti tulee muuten mukana, kunhan muistaisi siirtää sitä takamustaankin.. Seuraamispaikka on oikea, mutta liikkeen pysähtyessä jää hieman liian eteen. Toissapäivänä otettiin ruutu harjoituksia. Ruudun merkkinä olen käyttänyt sellaisia ihania pinkkejä muovisia kukkaruukkuja ;) koska en ole vielä löytänyt kaupasta niitä oransseja kartioita. Pitäähän se joka värillä ja kaikenlaisilla kulmamerkeillä harjoitella, kun kokeessa saattaa olla milloin mitkäkin merkit. Ruudun keskelle laitoin makupaloja pienen rasian kannen päälle ja tarkoitus oli saada Turbo juoksemaan suoraan ruutuun keskelle ensimmäisten merkkien välistä. Heti, kun oli syönyt kutsuin pois ruudusta. Ensin lähetin parin metrin päästä ja pikkuhiljaa pidensin matkaa.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kuvia 26.10 tokokokeesta

Mahtavaa! Sain kuvia sunnuntain kisoista! Isot kiitokset Sirpalle kuvista!

Paikallaoloa
Seuraamista

Noutoa
Kaukokäskyjä Hyppy

Kuvaaja Sirpa Surakka

Pimeä reeniä

Otin vain Turbon mukaan ja Darra jäi kotiin juoksujaan potemaan. Muuten voisi molemmat ottaa, mutta niitä ei kehtaisi kahdestaan takakonttiin jättää ;) voisi tietty toinen olla takahutlarissa ja toinen takapenkillä, mutta kurakelien ansiosta ei oikein onnistu ja pääseepähän Turbo hetkeksi eroon sulotuoksuista.. Turbolle pari ukkoa laajalle alueelle. Kivasti teki töitä kokoajan ja ensimmäistä ukkoa etsiessä oli kuulema käyttänyt maavainua ukolle tullessa. Toinen ukko löytyi sellaisesta matalasta mökistä ja oli pitänyt pussata ukko ennen rullan ottamista. Ukko kun oli Turbolle ennestään tuttu ihminen, joka oli ensimmäistä kertaa maalimiehenä. Rullan tuonnit ja näytöt tosi hyvät. Itsellä meni taas miettiessä tuliko alue tarkastettua joka puolelta, kun kävelin vähän minne sattuu.. Täytyy se kompanssi hommata, että pystyy kävelemään suoraan eteenpäin. Kotiin tullessa Darra mukaan ja lenkille. Turbo sai juoksennella vapaana Darran lenkkeillessä hihnassa vieressä. Voi, kun loppuisi jo nuo juoksut, kun vasta alkoivat.. :( Onneksi Turbo ei ole niin hanakka oman nartun perään, paitsi tärppipäivinä. Ei tulisi mitään yhteiselosta juoksujen aikaan, kun juoksut vielä ovat tähän asti olleet NELJÄN kuukauden välein.

25.10 Pieksämäen tokokisa

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Turbolle toinen AVO1!

Jippii! Tänään meni kisat hieman paremmin, kuin eilen :) Nyt lähdin sillä asenteelle, että kokeillaan mitä tapahtuu ja käydään ottamassa ns. "maksettu treeni". Ei tullutkaan mitään myrskyä, jota oli lupaillut täksi päiväksi. Tuuli kyllä melko kovastikin välillä, mutta ei satanut. Turbolla oli kiva vire tekemisessä ja otin sen suoraan autosta kehään. Luokan toiseksi tulleella oli samat loppupisteet, mutta tuomari oli arponut kummalle luokkavoitto tulee ja kerrankin arpaonni suosi ja me voitettiin luokka! Kilpailunumeroksi saatiin 15, joka on mun lempparinumero ja onnenluku ollut jo pienestä asti. Enää ei harmita niin paljoa eilinen kisa :) Eilen illalla ja tänään ennen kisoja treenattiin kaukokäskyjä. Varmaan Turbo eilen luuli liikettä paikallaoloksi tai jotain..

Joensuu 26.10.2008 tuomari Markku Mäntynen

Paikallaolo 10
(pysyi kokoajan suorassa, eikä kääntynyt edes lonkalleen :))
Seuraaminen taluttimetta 8,5 (välillä väljyyttä seuraamisessa)
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 8,5 (eteni jonkin verran pysäytysmerkin jälkeen)
Liikkeestä seisominen 10
Nouto 9 (palautti kapulan eteen n. puolen metrin päähän)
Kaukokäskyt 10 :)
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 10
yht. 190,5 pistettä 1-tulos, sij. 1/14 --> luokkavoitto!

lauantai 25. lokakuuta 2008

Turbolle avon 2-tulos

Pikakertomukset ennenkuin lähden tutimaan n.30h valvomisen jälkeen..
Jep, jep.. Tänään opittiin kantapään kautta tokon sääntöjä. Oltiin tokokisoissa Pieksämäellä ja oikeastaan ohjaajan kämmin takia menetettiin ykköstulos! Ei oltais tarvittu, kun 5 pistettä kaukkareista niin olisi ykköstulos saatu..kaukkareissa kerroin kun on kolme. Tuomarina oli Tommi Varis ja avoimessa yhteensä 12 koiraa. Huomenna olisi myös kisat täällä Joensuussa, mutta on luvannut oikein miellyttävää keliä huomiselle :( tuulta n.10m sekunnissa ja kunnon sateita. Kisapaikalle kyllä mennään, mutta eri asia mennäänkö itse kehään.

Paikallaolo 10

Seuraaminen taluttimetta 9 (lepsu tuomari, kun antoi ysin..tuli vinoja perusasentoja ja edisti seuraamisen alussa)
Liikkeestä maahanmeno 9,5
Luoksetulo 7 (eteni yli oman mittansa pysäytysmerkin jälkeen..)
Liikkeestä seisominen 9 (aiemman liikkeen jäliltä jäi liikaa intoa päälle ja edisti ennen pysähtymistä)
Nouto 9 (toi vinoon perusasentoon sivulle)
Kaukokäskyt 0!! (meidän yksi varmimmista liikkeistä nollille :'( ei noussut ekalla käskyllä istumaan ja sanoin muutama sekunti liian myöhään uuden istu-käskyn. Luin nyt tarkemmin tokosäännöistä, että ekassa istumaan nousussa saa antaa 3 käskyä, eikä nollaa liikettä! Pöh, kyllä suututti! Ei mitään hajua miksi ei noussut ekasta ylös.)
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 9
yht. 153 pistettä 2-tulos, sij. 5/12

Suuret kiitokset Kirsille ja Inca-rotikalle matka- ja henkisestä seurasta!! Sekä kokeen videoinnista :)

torstai 23. lokakuuta 2008

Tokoa

Tänään käytiin tokoilemassa ja tehtiin viimeisiä viilailuja liikkeisiin viikonlopun koitosta varten.. Meitä oli kiva määrä tokoilemassa ja kaikki treenasivat joko tokokisoihin tai BH:seen. Ensin paikallaolo Turbolle avoimen luokan tapaan 3min ja ohjaajat menivät auton taakse, jonka ikkunassa oli tummennukset. Sieltä pystyi hyvin seuraamaan tilannetta. Turbo pysyi skarppina koko ajan, eikä edes kääntynyt lonkalleen ja pääkin taisi pysyä ylhäällä kokoajan :) Turbolle otin seuraavaksi liikkurin avustamana avoimen luoksetulon 30m välimatkalla ja hyvin lähti laukalla tulemaan, pysähdys olisi saanut olla hieman nopeampi, luoksetulo laukalla ja suoraan sivulle perusasentoon. Olen tyytyväinen, jos kokeessa toimii samalla lailla. Nouto muuten ok, mutta itse nyt jahkailen tuon kapulan luovutuksen kanssa toisiko sivulle vai eteen. Sivulle tuodessa jäi nyt joka kerta vinoon istumaan..no, jos siitä se puolikas tai kokonainen piste lähtee niin ei se paljon vaikuta.. Kerran toi kapulan myös eteen.. Päätin nyt, että tuo sivulle, koska sivulle tuontia ollaan jo jonkin aikaa harjoiteltu, eikä tässä ole enää aikaa vaihtaa eteentuomiseksi. Otin vielä kotipihassa pari noutoa ja nyt toi suoraan sivulle ja jopa istui suorassa perusasennossa. Avoimen hyppy muuten loistava, mutta kolautti esteeseen takaisin hypätessä. Toinen hyppy ja nyt oli loistava! Vielä kaukkarit, jotka sujui Turbomaiseen tapaan eli ei liikkunut paikaltaan, teki asennonmuutokset, mutta istumaan nousu oli saanut olla parempi. Tehtiin treeneistä mahdollisimman hauskat ja paljon palkkaa joka välissä.

Darralla alkoi sitten ne juoksut ja tänään oli ensimmäiset selvät merkit :( perhana, saas nähdä tuleeko meidän BH:sta mitään.. Vastahan ipanalla oli juoksut heinäkuun alussa..Darran kanssa piti treenata viimeisenä juurikin noiden alkavien juoksujen takia, mutta pimeän yllätettyä en sitten ottanutkaan mitään, kun vasta kotipihassa. Seuraamisessa keskityttiin käännöksiin. Tehtiin oikealle ja vasemmalle käännöksiä ja täyskäännöksiä, joista palkkasin heti käännöksen jälkeen. Otettiin myös paikallaan täyskäännöksiä, sivuaskelia molempiin suuntiin ja askeleita eteen ja taakse. Liikkeestä istuminen, maahanmeno ja luoksetulo hyvät. Nyt tuli jopa suoraan eteen istumaan :) Avoimen kaukkareita, jotka sujui tosi kivasti. Muutama nouto, joissa keskityttiin suorassa asennossa kapulan eteen tuontiin. Darra teki innolla töitä koko treenin ajan :) katsotaan nyt kuinka nuo juoksut vaikuttaa likan motivaatioon treeneissä..

tiistai 21. lokakuuta 2008

Puuhastelua

Tänään ei ollut mitään varsinaista treeniä. Ennen iltavuoroa käytiin tunnin lenkki jaamankankaalla. Mukana oli kummipoika Roope, Roopen äiti Katja ja ranskis-Töpö. Lenkin jälkeen ajelin pelastuskoiraradalle ja käytiin kiipeilemässä esteitä ja ryömimässä putkia/ tunneleita Turbon ja Darran kanssa. Kokeilin miten sujuisi alueella olevaan n.10m korkeaan torniin meno, jonne vie kapeat portaat. Darra kiipesi ongelmitta ylös ja alas, mutta Turbon kanssa meinasi tulla tukalat paikat, kun ukko jumitti hieman ennen torniin pääsyä, enkä meinannut saada sitä liikkumaan eteen enkä taakse ja ympäri ei mahtunut kääntymään. Meinasi jo mullekkin paniikki iskeä, kuinka tuon saa alas tulemaan ja töihinkin pitäisi alkaa lähteä.. Lopulta äijä alkoi itse peruuttaa ja peruuttikin hienosti portaat alas. Olisi luullut olevan helpompi kiivetä vielä se pari metriä ylös asti, jossa olisi mahtunut kääntymään ja sitten tulla alas. Löydettiin me Turbon kanssa toissakertaisissa treeneissä kadonnut irtorullakin ;)

maanantai 20. lokakuuta 2008

Pimeätreeniä

Molemmille kaksi ukkoa. Darralle toinen ukko kankaan alle sellaiselle noin metrin korkealle korokkeelle, jonne pääsi portaita pitkin. Toisen ukon paikkaa en tarkemmin tiennyt, mutta halusin käyttää vain toisen puolen alueesta. Korokkeen päältä Darra ilmaisi ukon aika nopsaan, mutta ei tajunnut käyttää portaita päästäkseen ukon luo, vaan nousi takajaloilleen koroketta vasten. Odotin hetken keksiikö likka portaat, mutta pomppi niin tohkeissaan koroketta vasten, että pyysin maalimiestä antamaan rullan. Toinen ukko löytyi muovikaaren alta. Darra pysyi kivasti lähistöllä koko etsinnän ajan ja teki tarkasti töitä. Palkaksi oli maksalaatikkoa, joka oli sen vertaa pienessä rasiassa, että joutui herkuttelemaan pitkän aikaa ukon löydettyään. Tarkoitus näin vahvistaa maalimiehen luona pysymistä. Kävelytin Darran vielä korokkeelle portaita pitkin, eikä tuottanut mitään vaikeuksia.

Turbo meinasi väkisin tulla autosta, kun hain Darraa töihin ;) toinen kun oli niin intona lähdössä ukkoja etsimään :). Turbolle myös ukko korokkeelle ja toinen suunnilleen samaan paikkaan, kuin Darralle. Myös Turbo haki rullan nousemalla koroketta vasten ja näytöllä otin Turbon ensin sivulle ja maalimies laskeutui alas ja sitten vasta palkkasi. Turbo tarkasti aluetta hyvin ja toinen ukko löytyi betonirenkaasta. Viimeisellä ukolla otan aina liivit pois koiralta, jolloin tietää, että työt on nyt tehty ja äijä oli tuntui olevan ihmeissään joko hommat loppuivat. Kiva tehdä välillä helpot treenit, jolloin koiralle jää into päälle treenin jälkeen :) Kotiin tullessa lenkille pimeään metsään. On tuo otsalamppu kyllä kätevä kapistus. Meillä on hieno valopantakin, jossa vilkkuu kirkkaat valot. Toinen oli vuorotellen vapaana ja toinen hihnassa ja se kumpi oli vapaana sai vilkkupannan ylleen, jolloi näki hyvin missäpäin viipottaa menemään. Seuraavat pekotreenit onkin sitten vasta ensi maanantaina.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Pientä tokoa

Ainiin otettiin me vähän tokoa ennen pekotreenejä.. Darralle seuraamista, kun eilisestä jäi paha maku suuhun. Nyt likka teki jo hyvää seuraamista ja normi vire palannut kuvioihin :) Otin pari noutoa, jotka meni ok. Luovutus eteen olisi saanut olla suorempi, mutta korjasi hyvin uudella käskyllä. Luoksetulon pysäytystä, jotka meni ihan kivasti ja nyt ei kääntynyt taakseen katsomaan.

Turbolle seuraamista hieman EVL:n seuraamista sivuten. Juoksussa täyskäännös ja oikealle ja vasemmalle käännös. Pysyi kivasti mukana. Hidas kävely muuten ok, lukuunottamatta poikittaimista ja pientä edistämistä. Sivuaskeleita oikealle ja vasemmalle. Vasemmalle askeleet paljon parempi, kuin oikealle. Hyvin siirsi peppua mukana, mutta ei ihan tullut suorassa rintamasuunnassa ja joutui aina korjaamaan asentoa uudella käskyllä. Pari noutoa ja taas tarjosi eteentuomista..Harjoiteltiin sitten pelkkää kapulan tuomista sivulle. Kokeilin myös huvin vuoksi EVL:n neliökavelyä eli tutummin idioottirinkiä ;) Ensin istuminen, joka ok, sitten maahanmeno, myös ok. Seisomisessa otti askeleen ennen pysähtymistä. Muuten olin tosi tyytyväinen jääviin liikkeisiin mitä nyt sain kuikittua selän taakse kävelyä jatkaessani.

Raunioilla

Rauniotreenit pelastuskoiraradalla. Ensin avattiin nenää roskistreenin avulla eli kolme roskista vierekkäin maassa, joista yhdessä ihminen sisällä. Turbo ilmaisi hieman epäselvästi oikean roskiksen ja annoin sen tehdä kunnolla töitä, että varmasti tuli oikea roskis ilmaistua. Darralla meni alku säheltäessä, mutta sitten keskittyi ja ilmaisi oikean roskiksen.
Sitten itse etsintään..Darralle kolme ukkoa niin, että en tiennyt etukäteen piiloja. Näin tulisi ainakin käytyä koko alue varmasti läpi enkä johdattaisi tietämilleni piiloille. Ajattelin etukäteen, että kun lähetän likan etsimään sinkoaa se heti näkymättömiin, mutta toisin kävi. Darra etsi alue kerrallaan ja ukot nousivat hienosti yksi kerrallaan. Raunioalue on vaikea kulkuinen kaiken maailman esteineen, joten Darrakin joutui etenemään maltillisesti. Rullan haut ja tuonnin olivat hyvät.

Turbolle myös kolme ukkoa ja yhden piilon tiesin etukäteen, koska halusin Turbolle ukon sellaiseen betoniputken päähän, joka menee maan alla. Turbo teki myös hienosti töitä ja etsi tarkasti alue karralla ja kaikki ukot löytyivät hienosti. Yhden ukon löydön minä itse kämmäsin, kun alkoi olla jo hämärää ja Turbo oli pyörinyt jonkun aikaa yhdessä alueen kulmauksessa ja kutsuin jo sitä pois päin muualle etsimään. Äijä olikin jo tuomassa rullaa, mutta menikin hämilleen kutsusta ja lähtikin takaisin ukon luo ja maalimes palkkasi Turbon tultua takasin. Rullakin tippui jonnekkin, eikä sitä enää löytynyt hämärässä. Mitä taas opimme.. anna koiran tehdä rauhassa töitä ja näin jälkeenpäin mietittynä Turbo oli aiemmin saanut vainun, mutta en osannut lukea koiraa ja tyhmä kutsuin sen pois.

Kaiken kaikkiaan tosi onnistunut treeni molemmilta otuksilta!

lauantai 18. lokakuuta 2008

Tokoa vesisateessa

Tänään oli tokotreenit Rekon ja Päivin kanssa. Vettä on satanut koko päivän ja kenttä oli ihan märkä ja lammikoilla, sekä tietty taivaalta tuli myös vettä koko treenin ajan. On tosi hyvä treenata välillä vesisateessa, kun yleensä silloin jättää treenit välistä..
Ensin otettiin Turbolle ja Rekolle avoimen paikallaolo 3min, joka oli muuten ok, mutta Turbo otti lonkka-asennon puolessa välin. Kyynärät pysyivät kuitenkin maassa, eikä muuten liikkunut. Tarkoitus oli TAAS kerran ottaa Turbolle vain muutama liike, mutta otettiinkin sitten kaikki avoimen liikkeet, koska halusin nähdä kuinka toimii vesisateessa. Päivi toimi liikkurina.
Ensin seuraamista, joka meni kivasti. Turbolla oli hyvä vire koko seuruun ajan ja käännöksissä, sekä juoksuosuudessa tuli hyvin mukana. Liikkeen pysäytyksessä jäi muutaman kerran hieman jousille varjelemaan kallisarvoisia pallejaan ;) Liikkeestä maahanmeno oli kuulema hyvä. Meni kunnolla ja nopeasti alas ja Turbo oli hassusti viritellut takajalat alleen, että pallit eivät osuisi maahan. Maasta istumaan nousu jäi hieman puolikkaaksi asennoksi, mutta muuten meni liike hyvin. Luoksetulossa ensimmäinen pysäytys venyi ja otin kokonaan alusta ja palkkasin heti pysäytyksestä. Sitten otettiin kokonaisena liikkeenä ja nyt pysähtyi melko hyvin ja loppukin meni ok. Liikkeestä seisomisessa minä itse kämmäsin, kun seis-käskyn jälkeen luulin nähneeni Turbon jäävän himmailemaan perään. Se oli kuitenkin pysähtynyt ihan hyvin. Toisto ja nyt oli seisomaan jääminen ok. Ensimmäinen nouto muuten ok, mutta palautti ravilla ja meinasi tuoda eteen, vaikka piti tuoda suoraan sivulle. Toinen nouto parempi. Meinasi taas palauttaa ravilla, mutta siirtyi laukalle, kun lähdin juoksemaan takaperin. Kaukokäskyt muuten ok, mutta ei noussut istumaan kunnolla ylös asti. Otin takapalkan avuksi ja nyt saatiin hyvä istumaan nousu, josta vapautus palkalle. Viimeisenä hyppy, joka oli loistava.
Turbolla oli mukava vire tekemisessä kokoajan. Oikeastaan vesisade ja märkä maa vaikutti eniten istumisliikkeissä.

Yleensä se on Turbo, joka on prinsessa vesisateella, mutta nyt meillä olikin ihan oikeaa sukupuolta oleva prinsessa. Darralla oli vire kateissa alusta asti ja seuraamisessa otti hirveästi väljyyttä ja kontakti katkeili vähän väliä. Ikinä ennen likka ei ole ollut tuommoinen treeneissä. Nouto meni kivasti, paitsi eteentulo ihan vino. Avoimen kaukkarit onnistui loistavasti. Bh-kaavion liikkeestä istumisessa jäi seisomaan. Toisella kerralla istui hyvin, mutta maahanmenossa jäi seisomaan..Taas uusi maahanmeno ja nyt meni hyvin. Luoksetulon eteenistuminen hieman vino. Luoksetulon pysäytyksessä tekee hyvän stopin, mutta kääntyy sivuttain katsomaan taakseen minne makupala lensi. Toinen luoksetulo tarkoituksella läpijuoksu ja kolmannessa luoksetulossa pysähtyi hyvin. Pari hyppyä ja ihan kivasti meni. Istui käskystä esteen taakse ja hyppy käskyllä tuli eteen istumaan. Likka oli jotenkin muissa maailmoissa koko treenin ajan. Voi olla, että nyt on ollut liikaa treeniä vähälle aikaa, kun on se peko ja melkein joka päivä tehdään jotain tokoa kotona tai muualla tai sitten on juoksut alkamassa.. Toivottavasti ei, koska sitten saadaan luultavasti heittää BH-haaveille hyvästit tälle vuodelle :( Katsotaan nyt..
Kotiin tullessa lähdettiin vielä suoraan tunnin lenkille, koska oltiin jo valmiiksi läpimärkiä.

Eilisen pimeätreeneistä

Eilen oli pimeä etsinnät raunioradalla. Pääsi testaamaan tuliteriä valovälineitä :) Hankin pk-liiveihin sellaisen punaisen pyörävalon, joka näkyy kauas ja taskulamppu, joka osoittautui huonoksi ostokseksi, kun ei näyttänyt kuin pienen valopisteen.. No otsalampun avulla pystyi toimimaan oikein hyvin etsinnöissä. Darralle oli palkaksi maksalaatikkoa ja Turbolle lihapullan palasia. Saivat itse valita kumpi on enemmän mieleen palkkarasioita täyttäessäni ;) Turbolle kolme ukkoa suunnilleen alueen oikealle ja vasemmalle puolelle ja keskelle. Piilot saivat ukot itse valita, mutta suunnan tiesin etukäteen. Tämä oli meidän ensimmäinen pimeätreeni, joten hieman jännityksellä odotin, kuinka koirat toimivat. Ja omakin pimeäkammo saa tässä hyvin harjoitusta ;)
Turbo teki kokoajan hyvin töitä ja eteni alueella. Nyt tarkasti aluetta tarkemmin, kuin valosalla ja pystyin jopa ohjailemaan Turboa alueella huutelemalla täälläpäin-käskyä, jos lähti kovin kauas ja halusi sen etsivän tietyltä suunnalta. Kaikki ukot löytyivät, mutta viimeisellä ukolla rullaa takasin tuodessa oli rulla tippunut Turbon suusta ja äijä oli kääntynyt takasin maalimiehen luo, jolla ei ollut toista rullaa antaa..Mulla ei ole kuin enää 3 irtorullaa jälellä niistä kymmenestä, jotka ostin viimevuonna. Onneksi tein juuri tilauksen 9:lle uudelle irtorullalle ja kankaisille pelastuskoira-liiveille. Voi sitten antaa maalimiehelle kaksi rullaa mukaan. Turbo tuli pois ukon luota ja yksi löydetyistä maalimiehistä vei uuden rullan viimeiselle maalimiehelle, jolloin lähetin Turbon uudelleen etsimään ja nyt tuli rulla mulle perille asti. Rulla oli aivan kuolainen ja limainen, joten ei mikään ihme jos ei pysy kunnolla suussa. Turbo juoksi aika pitkään alueella ja joutui käyttämään nyt ihan oikeasti nenäänsä, eikä ollenkaan voinut turvautua näköön, jolloin treeni oli varmasti aika rankka. Kunto ei juuri loppunut, mutta läähättäessä kertyy kuolaa, joka liukastaa rullan.

Darra oli viimeinen, joka pääsi etsintöihin, jolloin se tuntui oikein keräävän painetta itselleen, kun näki, että muita tultiin hakemaan. Alueelle mennessä ei meinannut pysyä nahoissa ensinkään ja oli kuin räjähtäisi mikä hetki hyvänsä. Darralle myös kolme ukkoa, joista ensimmäinen piti ottaa ns. "näkölähdöllä" eli maalimiehellä oli otsalamppu ja Darra näki mihin päin ukko suunnilleen piiloutui, jolloin maalimies sammutti otsalampun. Otettiin "näkölähtö" ennen varsinaista etsintäaluetta. Tarkoitus oli varmistaa likalle, että ukkoja tänne tullaan etsimään ja kun kerta on ensimmäinen treeni pimeällä niin pieni "helpotus" tuohon alkuun. Darra kävi tarkistamassa huolimattomasti "näkölähtöukon" ja kun ei heti löytänyt juoksikin alueelle etsimään. Yritin kutsua pois, mutta likka oli lukinnut korvansa. Tottiskentällä Darra toimii hyvin ja on kuuliainen, mutta pk-liivit yllä ei sitten kuunnella yhtään varsinkaan treenin alussa. Kunhan saa enimmän energian purettua alkaa se sitten jo hieman kuuntelemaankin..Laitetaan osa nuoruuden innokkuuden piikkiin.. ekan ukon löydettyään oli rullan kanssa hieman ongelmia käsittelyssä, kun neiti oli niin intona löydöstään, että pudotti rullan ennenkun sain otettua sen pois. Pyysin nostamaan rullaa ja nostikin, mutta tiputti taas kun ojensin kättä rulla kohti..aargh! Taas uusi nosto ja nyt pysyi rulla suussa miun käteen saakkaa. Näyttö ukolle varsin vauhdikas ja Darra oli innoissaan kun sai maksalaatikkoa. Toisen ukon piilon tiesin etukäteen ja Darra kävikin piilolla, mutta koska vauhtia oli liikaa ei huomannut ukkoa vaan juoksi pari kertaa vierestä ennenkun hokasi, että siinähän se ukko on. Kolmatta ukkoa etsittiin tovi, mutta lopulta löytyi. Lopussa alkoi jopa kuunnella hieman käskyjäkin. Otetaan nyt joku päivä kentällä harjoitus jossa maalimiehet molemmilla puolilla kenttää ja itse kävelen ns. keskilinjalla. josta lähetän Darran ukon luo, jolta saa palkan ja yliheittona toisen puolen ukolle. Ensimmäinen ukko siirtyy eteenpäin ja taas lähetän yliheittona Darran toiselle puolelle. Tarkoitus olisi saada likka uskomaan, että kannattaa kuunnella ja noudattaa miun neuvoja ja käsimerkkejä, että ukko löytyisi nopeammin.

torstai 16. lokakuuta 2008

Tokoa ja hirvenluita

Tänään oli aamupäivästä tottistreenit linnunlahden koulutuskentällä Typyn ja Faldon kanssa. Kerkesin ennen Satun tuloa testata pelastuskoiraraunioilta tuotuja ketteryys esteitä Turbolle ja Darralle. Pari siltaa toinen n.4-5m pitkä, jossa astinlautojen välissä raot ja toinen huojuva silta, jonka molemmissa päissä tynnyrit laudan alla. (Kai noilla esteillä on jotkut nimetkin??) Turbo ei ensin uskaltanut edetä kummallakaan sillalla ja siirsin tassuja aina askeleen eteenpäin ja houkuttelin lihapullalla. Lopulta, kun oltiin päästy sillan loppuun alkoi kunnon lihapullabileet, josta äijä innostui hirveästi ja uudelleen sillalle mentäessä käveli itse hienosti sen läpi. Tuo "huojuva silta" oli pahempi Upin mielestä ja pitkään sain maanitella, että nousee koko sillan päälle. Puolessavälin Upille iski tutinakohtaus ja koko silta tutisi mukana. Otin kiinni Turbosta haliotteella ja rauhoittelin, jolloin tutina lakkasi ja käveltiin silta loppuun. Olin ihan varma, ettei enää edes nouse sillalle, mutta äijäpä yllätti ja ylitti sillan, eikä ollut mitään ongelmaa.

Darralle ei tuottanut huojuva silta ongelmia, mutta toisessa sillassa ensin eteni niin vauhdilla, että tippui välillä puoliksi pois ja jalat lipesi milloin mihin väliin.. Toppuuttelin parhaani mukaan vauhtia ja ohjasin jalkoja oikeille paikoille. Toinen kerta sujui jo hienosti.

Turbon kanssa kokeiltiin metristä pystyestettä ja äijä hyppäsi yli kuin tyhjää vain! Eikä edes hipaissut esteeseen. Pari kertaa hypättiin ja aina pääsi ongelmitta yli. Ei todellakaan tulla hyppimään tuon korkuista estettä kuin harvakseltaan, mutta kiva oli kokeilla, että yli päästään. Pekokisoissa taitaa olla kuitenkin tuo metrin este..

Darralle paikallaolo samalla, kun Satu otti Faldolle tottista. Seisoin n. 25 askeleen päässä sivuttain Darraa kohti n.10min ja hienosti makasi rauhallisena, eikä edes ottanut lonkka-asentoa :) Seuraavaksi Darralle BH-kaavion jäävät ja luoksetulo. Liikkeestä istuminen ensi kertaa kokonaisena liikkeenä ja oli kuulema tosi hyvä, kun Satu tarkasti vierestä. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo myös tosi hienot, lukuunottamatta hieman vinoa eteenistumista. Avoimen hypyssä hyppäsi hyvin ja istui käskyn saadessaan, mutta pari kertaa piti toistaa hyppy käsky takasin tullessa. Avoimen kaukokäskyt, joissa ei ollut mitään parantamista :) Pari noutoa, jotka lukuunottamatta hieman vinoa eteenistumista loistavat. Lähti niin kovaa kapulalle, että ruohotupsut lenteli alkurevittelyssä ilmaan, sieppasi hienosti ja varmasti kapulan suuhun ja palautus myös todella vauhdikas. Luoksetulon pysäytyksessä olen käyttänyt samaa käsimerkkiä, kuin Turbolle ja likka pysähtyy kuin seinään! Darra ennakoi pysäytyskäskyä ja täytyykin muistaa nyt ottaa pysäytyksiä vain kerran kymmenestä luoksetulosta.

Turbolle kaukoja maahan-seiso-maahan ja seisomasta maahanmenossa eteni hieman. En nyt käyttänyt takapalkkaa. Täytyy nyt jankata pitkään kaukkareita takapalkan avulla, että varmasti menee oikea liikerata luihin ja ytimiin. Nouto ok, paitsi sivulle tullessa istui vinoon. Toisessa noudossa loppu meni jo paremmin. Luoksetulon pysäytykset eivät olleet ihan niin napakoita, kuin olisin halunnut. Alkoi selvästi väsyä pitkästä treenistä.

Ihan lopuksi otettiin Turbolle hupina piilonkiertoja. Satu oli piilon takana ja lähetin Turbon kiertämään, josta kutsuin luokse. Viimeisenä kahden piilon kierto niin, että ensimmäinen oli tyhjä ja toisessa piilossa Satu. Ei ensin meinannut kiertää tyhjää piiloa, kun vasta lähempää lähettäessä. Turbo tuntui tykkäävän tästä leikistä, kun sai juosta kunnolla ja kovaa :) Tästä voisi tehdä alkulämmittelyn ennen treenejä.

Treenin jälkeen ajelin työkaverin luo, joka oli varannut meille hirvenluita ja lihoja :) Sitten noin tunnin pyörälenkki suurinosa ajasta vapaana juosten ja illalla olikin "teurastajaiset" autotallissa, kun yritettiin Harrin kanssa paloitella hirven luita pienemmiksi. Sain metalli/kuvioisahan työkaverilta lainaan, mutta sillä jurruuttaessa olisi mennyt ikä ja terveys. Niimpä pilkottiin luut rälläkällä ;) Hyi hitto, mikä kalman käry oli sen jälkeen autotallissa..

tiistai 14. lokakuuta 2008

Turbo 4-vuotta!

Tänään on juhlapäivä!! Meidän rakas Turbo-äijämme täyttää tänään 4-vuotta!
Alkaa olla ihan täysi-ikäinen mies :) Turbo on ollut enemmän, kuin ikinä olisin osannut haaveilla ensimmäisestä bullmastiffista. Paljon on tehty virheitä, mutta Turbo on antanut kaiken anteeksi. Ihana harrastuskoira ja perheenjäsen! Onnea rakkaamme! Yritän laittaa myöhemmin kuvia päivänsankaristamme.

Onnittelut myös Turbon sisarukset Gala, Niklas, Iisakki, Paavo, Simba, Vince, Aamu ja Keenai!

Pekoa

Päivitystä eiliseltä..
Koirilla oli vapaa viikonloppu, kun emäntä oli humpalla meidän liiton (SEL) risteilyllä viikonloppuna. Lauantaina klo 07.30 bussi lähti Helsinkiin, josta n. 19.30 Baltic Princess- laivalla Tallinnaan. Maissa käytiin sunnuntai aamuna ja takaisin Suomeen matka jatkui klo 13.00 ja kotona lopulta vihdoin ja viimein oltiin su-ma välisenä yönä klo 02.00. Rankka, mutta kaikenkaikkiaan erittäin mukava reissu ihanien työkavereiden kanssa!

Mutta sitten asiaan.. Pekotreenit oli sovittu maanantaille klo 15.00, jotka meinasivat ensin jäädä välistä mun reissussa kertyneen univelan takia, mutta sitten pakkasin koirat ja treenivehkeet autoon ja ajettiin pelastuskoira radalle.
Paikalla oli vasta Sonja ja toiset tulivat vasta hieman myöhemmin, jolloin saatiin hieman tallailtua aluetta ja mietittyä treenin kulkua. Tehtiin ensin oikein hyvä harjoitus laittamalla kolme isoa roskista vieri viereen maahan luukku kiinni. Hajustettiin ensin joka roskis käymällä konttaamassa sisällä ja sitten mentiin yhden roskiksen sisälle, niin ettei ohjaaja tiennyt missä roskiksessa ukko on. Tässä oppi itse lukemaan koiraa ja koiran tarkentamaan hajua, mistä ukko löytyy. Roskikset, kun olivat ihan vieri vieressä niin hajut kulkeutuivat toisiin roskiksiin. Nyt ei ilmaistu rullalla, vaan tarkoitus oli kokeilla kuinka koira muuten ilmaisisi.

Lähetin Turbon n. 10m päästä roskiksien suuntaan ja lähti haistelemaan roskiksia. Sonja oli keskimmäisessä roskiksessa, mutta Turbo yritti kovasti mennä vasemman puoleiseen roskikseen ja raapi sen ovea. Lopulta katsottiin yhdessä roskikseen, eikä ukkoa siellä ollut. Kehoitin uudelleen etsimään ja nyt tarkensi hajun tulevan keskimmäisestä roskiksesta, jolloin avasin luukun ja Turbo sai Sonjalta herkkuja.
Darra haisteli roskiksia ensin huolimattomasti ja meni pitkään ennenkuin tarkensi oikeaan roskikseen. Tai siis MINÄ olin huolimaton, kun Darra etsi oikeaa roskista. Darra nimittäin nosti pari kertaa oikean roskiksen päälle etutassut, mutta kun ei muuten ilmaissut kaivalla/ raapimalla en osannut tulkita koiraa, että oli tehnyt löydön. Tyhmä minä..No, tätä harjoitusta aletaan tehdä useammin, josko tuo miun lukutaitokin jossain vaiheessa kehittyisi.
Tuli mieleen, että kisoissa ennen omaa vuoroa olisi hyvä käyttää tätä keinoa nenän avaukseen ;) Eikun jossain vaiheessa hankkimaan pakettiautoa, jonne sopii muutama iso roskis koirien lisäksi..

Sitten myöhemmin otettiin etsinnät ja ukot oli piilotettu maakuoppaan kaivoon ja n. metrin korkeaan betonirenkaan sisälle. Hieman epäilin tuota kaivoa, mutta päivän teema oli oppia luottamaan koiraan. Tultiin Turbon kanssa alueelle ja lähetin etsimään. Hienosti teki töitä ja kävi tarkastelemassa lähemmin alueella olevia piiloja. Lopulta suuntasi kaivon lähelle, jossa pyöri jonkinaikaa, kunnes tarkensi kaivonkannen luo, josta nappasi rullan suuhun ja toi mulle. Toinen ukko löytyi myös pienen etsimisen jälkeen. Turbo etsii laajalta alueelta ja haluasin tarkentaa sille, että tutkisi aluetta osa kerrallaan. Täällä- käskyllä tulee lähemmäksi etsimään, mutta ajattelin nyt opettaa noille molemmille oikean ja vasemman, josko olisi helpompi ohjata koiraa. Eli eikun opettelemaan EVL:n ohjattua noutoa ;)
Darralla meni taas alussa melkeimpä pelkäksi juoksenteluksi alueella, mutta sitten alkoi käyttää nenäänsä ja ukko löytyi kaivosta samalla tavalla, kuin Turbolla. Kun Darra löysi rullan kaivon kannen viereltä, otti sen suuhun ja oli hieman hämillään mitä tälle nyt pitikään tehdä. Varmaan hämmentyi, kun ukkoa ei näkynyt yhtään. Kutsuin Darraa luokse jolloin lähti tuomaan rullaa. Toista ukkoa etsittiin hyvä tovi ja kuljin itse betonirenkaan lähistöllä, että hakeutuisi lähemmäksi. Darrakin käy hienosti tarkastelemassa lähemmin alueella olevia piiloja, mutta likalla ei ole ihan niin kovaa halua etsiä ukkoja, kuin Turbolla, joka tekee kaikkensa, että ukot löytyy. Tänään oli palkkana maalimiehiltä raakaa jauhelihaa (koska emäntä ei kerennyt käydä kaupassa kunnon makupaloja lihapullia ja nakkeja ostamassa..) ja vaikka kotona kyllä kuolattiin vieressä, kun täytin rasioita jauhelihalla ei se ollutkaan niin suurta herkkua treeneissä varsinkaan Darralla. Turbolle maistui, mutta söi hieman huolimattomasti tiputtelemalla maahan puolet, koska olikin kiire etsimään lisää ukkoja! Voi miun hassu pieni äijä etsii ukkoja jo pelkästä löytämisen ilosta :)) Seuraavalle kerralle sitten super-herkkua mukaan. Täytyy kokeilla maksalaatikkoa tai maksamakkaraa tai sitten kuulema kissanruokaa. Seuraavat treenit on pimeäharjoitukset :)

Kuulin, että taas on bullmastiffi suorittanut BH:n hyväksytysti! Onnea ihan hirmuisesti Sanna ja Aino!! Enää ei puuttuisi bullmastiffeilta, kuin kaksi BH:ta pk-oikeuksien hakemiseen ja toista yritetään Darran kanssa marraskuussa.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Hakua

Hakua Selkiellä kera Johannan ja Jesse-aussien ja Mikan ja Helvi-kultsun. Tallattiin n. 100mx100m alue. Turbolle neljä maalimiestä siirtyvinä niin, että eka ja toinen maalimies siirtyivät kolmanneksi ja neljänneksi. Ensimmäinen ukko vasemmassa etukulmassa n.50m päässä keskilinjalta kangaspussissa. Toinen ukko oikeassa etukulmassa pressun alla n. 50m , kolmas lähellä vasenta takakulmaa pressun alla ja neljäs oikea takakulma myöskin pressun alla.
Ensimmäinen ukko löytyi hyvin. Turbo teki hienon suoran piston. Toiselle ukolle eteni n. 40m, mutta sitten kaarsi vasemmalle ja lähti etenemään keskilinjan suuntaisesti. Kutsuin pois ja uusi lähetys, jolloin ukko löytyikin. Kolmas ukko löytyi tosi helposti ja luulen, että Turbo näki keskilinjalta pressun maassa ja juoksikin suoraan ukolle. Rullaa hakiessa Upi jäi kaivelemaan Johannaa pressun alta pois, mikä ei ole Turbon tapaista. Neljännelle ukolle irtosi myös hyvin, mutta juoksi ohi pariin kertaan, ennenkuin sai hajun. Ukot löydettyään väänsi Upi p***an keskilinjalle.....taisi olla hätä, mutta ensin reippaan äijän piti ukot käydä hakemassa pois. Tyhmä minä, kun en lenkittänyt kunnolla ennen treenejä. Tästä voi EHKÄ johtua, että Turbo ei työskennellyt normaalisti ja vielä sillä on antibioottikuuurikin päällä.

Darralle samat kuviot, kuin Turbolle. Lähetin ensimmäiselle ukolle oikeaan etukulmaan, koska alueelle tullessa alkoi Darra katselemaan oikealle päin, josta sai hajun. Ukko löytyi melko suoralla pistolla ja rullan haku, tuonti ja näyttö olivat erittäin hyvät :) Toiselle ukolle lähettäessä Darra eteni ensin n.30m asti, mutta sitten kaarsi jyrkästi oikealle ja lähti etenemään keskilinjan suuntaisesti. Kutsuin Darraa "täällä"-käskyllä ja sainkin ohjattua sitä takasinpäin, jolloin ukko löytyi. Kolmas ukko löytyi tosi hyvin suoralla pistolla ja neljäs ukko oli myös loistava. Kaikki rullan haut, tuonnit ja näytöt olivat todella hyvät :) Enää ei likka juoksennellut alueella, vaan se ETSI kokoajan ukkoja! Edistystä on tapahtunut.

torstai 9. lokakuuta 2008

Sivuaskelia

Tänään ei kummempia puuhasteltu. Katjan ja Töpön kanssa lenkkeiltiin reilu tunti töistä kotiuduttua. Myöhemmin illalla otin Turbolle sivuaskelia oikealle ruokakuppi houkuttimena ja johan alkoi äijän takamuskin liikkua mukana :) Turbo ei käytä takapäätään yhtä hyvin, kuin Darra, mutta nyt alkoi jopa näyttää hyvältä! Harjoiteltiin eteisen peilin edessä, josta pystyin tarkistamaan asennon suoruuden. Darralle otin myöskin ruokakuppi houkuttimena avoimen kaukkareita maahan-istu- toistoja kolme kertaa ja nousi (pomppasi) aina hyvin ylös istumaan. Ei kuitenkaan liikkunut eteenpäin. Huomenna onkin sitten hakutreenit. Ilmoitin nyt Turbon pariin tokokisaan ;)

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

tokotreeniä

Tänään käytiin tokoilemassa Päivin ja Reko-nahkacollien, Hilkan ja Kiri-aussien ja Katja ja Töpö-ranskiksen voimin. Ensin otettiin paikallaolo Rekon, Kirin ja Turbon kanssa n. 2,5min. Mie ja Päivi mentiin piiloon auton taakse, josta kuikuiltiin välillä koiria. Hyvin pysyi Turbo, mutta oli jossain vaiheessa ottanut lonkka-asennon. Sitten vuorotellen joka koiralle omat treenit, jolloin yksi pystyi toimimaan liikkurina ja toiset sanelemaan virheitä ;) Turbolle ensin avoimen luokan luoksetuloa. Ensimmäinen pysäytys olisi saanut olla nopeampi. Eteni yli oman mittansa. Toinen luoksetulo paljon parempi ja palkkasin heti lihapullalla taakse. Kolmannen luoksetulon otin kokonaisena liikkeenä ja oli aikas hyvä :) sitten Turbolle seuraamista ja Hilkka katsoi taakapäin milloin Turbo istuu suorassa, kun otin yhden askeleen seuruuta. Upi on sen verran iso, etten itse oikein hahmota milloin istuu suorassa. Aina, kun Hilkka sanoi asennon olevan suora, näytti se minusta vinolta ylhäältä katsottuna. Ei auta, kuin toistoja, että oppii ITSE katsomaan milloin asento on suora. Liikkeestä maahanmeno oli tosi hyvä ja kuulema meni suoraan maahan, eikä istumisen kautta. Liikkeestä seisomisessa otti 1,5 askelta, muuten ok. Toisen kerran pysähtyi hyvin. Avoimen hypyssä Turbo hyppäsi ja istui käskystä esteen taakse, mutta hyppäsi omine lupineen takasin. Toinen hyppy ja palkkasin heti istumisesta. Kolmas hyppy meni jo ok.

Darralle otin ensin henkilöryhmää. Seuruutin ensin pienen matkan ja sitten mentiin pyörimään henkilöryhmään. Kivasti piti kontaktin, eikä yrittänyt haistella ketään. Vasemmalle käännökset oli todella hankalia, kun edisti niin paljon. Otin hlöryhmän kytkettynä ja vapaana seuraten.
Avoimen luoksetuloa kokeilin niin, että kutsuin Darraa "tule" ja vähän matkaa edettyään heilautin kättä alakautta ja sanoin seis..likka pysähtyi kuin seinään. Toinen pysäytys ja nyt jo ennakoi! Hitsi, kun tuo on niin nopea oppimaan :) Katsoo nyt kumman pysäytyksen merkin otan, suullisen vain käsimerkin ja miten lähdetään tuota liikettä rakentamaan. Lopuksi oikea luoksetulo "tänne"- käskyllä ja se toimi edelleen hyvin.
Liikkeestä maahanmeno tyypillistä Darraa. Nopea, eikä liikkunut, kun kävelin ohi ja palasin sivulle. Liikkeestä seisominen myös tosi hyvä. Kiersin takaa sivulle, eikä liikkunut :) Liikkeestä istumista myös treenattiin. Otin pienen paikallaan askelluksen "istu"-käskyn antaessa. Miten ihmeessä saan kaikki jäävät liikkeet varmoiksi tuolle ipanalle?! Seisomaan jäännissä "top", joka tulee melko korkealta, "maahan" maahanmenossa ja käsky tosi matalalta.."istu" on istumaan jäännissä ja pitää vaan muistaa sanoa mahdollisimman neutraalilla äänellä, ettei sekoita seisomiseen..
Avoimen kaukkarit sujui Darralla loistavasti! Kävin palkkaamassa aina istumaan noususta.
Seuraavaksi noutoja ja likalla oli kauhea vauhti kapulan noudossa, jolloin sähläsi pitkään kapulan saamisessa suuhun. Palautus vauhdikas, mutta hieman vinoon tuli istumaan, josta itse korjasi. Toinen nouto hieman parempi. Avoimen hyppyä harjoiteltiin nyt ekaa kertaa. Hypyn jälkeen jää heti esteen taakse.. Kokeiltiin namipalakippoa esteen taakse, jos sillä saisi etäisyyttä esteeseen.

Lopuksi Turbolle vielä noutoja. Ekassa kapulan noudossa sähläsi kapulan kanssa ja kapula pomppi turbon jaloissa. Tuonti ja luovutus hyvät suoraan sivulle. Toinen nouto ja nyt oli kapulan haku parempi. Avoimen luokan kaukkareita otettiin kisa etäisyydellä ja sujui ok. Voittajan kaukokäskyjä treenasin lähellä seisoen maahan-seiso-maahan ja maahan-istu-seiso-istu. Ei liikkunut juuri eteen, eikä taaksepäin :)

tiistai 7. lokakuuta 2008

Turbon BH video

Siirsin nyt tuon Turbon BH videonkin tänne youtuben kautta ;)

Tokoa ja pyörälenkkiä

Tänään otettiin pientä tokoa etupihalla. Darralle on nykyään tullut taisteluhalua ja ostinkin sille pienen patukan, jonka kanssa leikittiin ennen treeniä. Kivasti likka taisteli, saalisti ja juoksi patukan perässä. Darralle ensin seuraamista ja harjoiteltiin juoksusta siirtymistä hitaaseen kävelyyn, että seuraamispaikka pysyisi kokoajan, eikä nopeuden muuttuessa edistäisi. Liikkeestä istumista harjoiteltiin. Hyvin likka tajusi jäädä istumaan. Kerran tarjosi seisomaan jääntiä, mutta muuten meni ihan kivasti. Liikkeestä maahanmeno, josta luoksetulo olivat loistavat ja tuli jopa suoraan eteen istumaan. Avoimen luokan kaukokäskyt alkaa myös sujumaan. Ollaan harjoiteltu useampana päivänä maasta istumaan nousua joka kerta ruoka-aikaan ja nyt alkaa tuottaa tulosta. Välimatkaa oli n. 5-6 askelta ja joka kerta nousi hyvin istumaan :) Noutoa pari kertaa ja hyvin haki hirveällä vauhdilla, sieppasi vauhdista kapulan suuhun ja toi hyvin eteen. Piti jopa melko varmalla otteella kapulasta kiinni. Hieman piti korjata suoraksi eteenistumista, mutta muuten loistava! Leikittiin välillä patukalla palkaksi liikkeitten välissä ja likka oli innoissaan.

Turbon kanssa jankattiin yhden askeleen seuruuta, paikallaan käännöksiä oikeaan ja vasempaan. Oikealle paikallaan käännös sujui paremmin, kuin vasemmalle. Vasempaan käännyttäessä jäi istumaan aivan vinoon ja tosi monta toistoa piti tehdä, ennenkun tajusi siirtää takamustaan itse käännöksessä mukana.
Avoimen luoksetulon pysäytyksiä. Tää alkaa olla tosi hyvä liike. Ensin palkkasin pysäytyksen suoraan taakse heittämällä lihapullan ja toisen luoksetulon otin kokonaisena liikkeenä. Hyvin pysähtyi ja "sivulle"- käskyllä tuli laukalla luokse ja kiersi sivulle. Noutoa pari kertaa. Kapulaa palauttaessa sanoin sivulle, josta kapulan luovutus. Toinen nouto ja nyt kiersi itse sivulle :) Tää toimii paljon paremmin, kuin että luovuttaisi kapulan edestä, jolloin saattaa istua vinoon.

Treenin jälkeen käytiin vielä n. tunnin pyörälenkki. Tuossa meidän lähellä metsässä on n. 1km pitkä ravihevosten hiittirata, jossa on hyvä "hiitata" koiriakin. Hiittiradalle kajastaa läheiseltä maantieltä katuvalot, jolloin ei ihan sokkona tarvitse mennä.

------------------------------------------------

Vitsit, kun kätevää.. Nyt vasta tajusin siirtää tuon Darran 27.9 Pieksämäen kokeen youtubeen, josta sain linkitettyä sitten tänne blogiin :) Huomaa, että aikataulua piti saada kokeessa kiinni kurottua ja tuomarilla taisi olla kiire junaan..ei paljon väliarvosteluja tuomari sanaillut ;)

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Pekotreenit

Tänään oltiin ensimmäisissä pekotreeneissä Onttolan pelastuskoira raunioilla. On ollut mietinnässä perustaa meidän pk-seuralle oma pekoryhmä ja nyt oli sitten vihdoin ekat treenit.
Tehtiin etsinnät molemmille koirille partioimalla alue ja molemmilla kaksi maalimiestä. Toinen maalimies sellaisen vajan sisällä ja toinen muovisen kaaren alla. Otin uuden etsimiskäskyn "ukko" käyttöön, jos auttaisi koiria erottamaan milloin ollaan pk-haussa ja milloin pelastushaussa. Pk-haussa edetään suoraan pistolle, kun taas pelastushaussa etsitään laajemmalta alueelta. Turbo etsi tosi hyvin ja laajalta alueelta. Vajan luona piti tuumia hetken ja kiertää vajaa ympäri ennenkun hokasi, mistä sinne sisään pääse. Toinen ukko löytyi myös pienen etsimisen jälkeen. Äijä oli ihan innoissaan, kun on ollut pari viikkoa tauolla hausta antibioottikuurin takia.
Darralla oli ukot samoissa paikoissa. Ensimmäistä ukkoa etsittiin jonkin aikaa. Hyvin likka irtosi, mutta annoin välillä uuden etsimiskäskyn, kun tuntui olevan hieman ihmeissään, kun perässä käveli minun lisäksi muita ihmisiä, joita piti käydä aina välillä moikkaamassa. Oikeissa kisoissakin on kuulema noita "häiriöihmisiä". Darra ei ensin millään meinannut löytää tietä vajan sisälle, mutta lopulta löysi ja hienosti toi rullan. Toista ukkoa etsittiin myös jonkin aikaa, mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi :)

Vitsit, kun innostuin nyt kovasti tuosta pekotouhusta :) Koiratkin olivat innoissaan, että saivat etsiä aivan itsenäisesti, eikä emäntä määrännyt erikseen suuntia mihin mennä.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Darralle TK1

Tokokoe Kulho 04.10.2008, tuomari Piritta Pärssinen

Luoksepäästävyys 10
Paikallaolo 9,5 (ei mennyt tarpeeksi nopeaan maahan ja venytteli itseään jossain vaiheessa..ei liikkunut kuitenkaan paikaltaan)
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen vapaana 9 (edisti hieman alussa)
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 9,5 (otti kuulema yhden askeleen ennen pysähtymistä ja mulla TAAS osu käsi Darran naamaan jättökäskyn jälkeen, josta tuomari ei kylläkään maininnut. Käskyn saadessaan Darran stoppaa ja samalla pää nousee ylös, jolloin tulee huitaistua koiraraukkaa kuonoon)
Hyppy 8,5 (ennakoi perusasennon ja ei jäänyt ihan suoraan seisomaan esteeseen nähden
Kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 190,5 pistettä, kunniapalkinto, sij. 1/14 ---> luokkavoitto, sekä TK1

Jippii tulihan se viimeinen ykkönen! Yövuoron jälkeen en sitten nukkunut ollenkaan. Torkahdin n. 15 min, mutta onneksi heräsin kuitenkin. Ajattelin olla kokonaan nukkumatta, koska en olisi luultavasti herännyt kellon soidessa. Kisapaikalle mentäessä keli oli vielä hyvä, mutta alokasluokan alkaessa alkoi sade, joka koveni kokoajan. Meidän vuoron tullessa ei satanut ihan niin paljoa, mutta hyvin siellä kehässä kastui.. On tuo uskomaton likka! Kolme kisaa ja kolme luokkavoittoa :) Alkaa mullakin pikkuhiljaa tulla luotto Darran tekemiseen, että jaksaa se tehdä töitä ilman palkkaakin välillä. Nyt taidan yrittää saada unta ja itseni lämpimäksi, kun vielä olisi illalla yövuoroon meno.

Seuraaminen kytkettynä

Seuraaminen taluttimetta

Liikkeestä maahanmeno

Luoksetulo

Liikkeestä seisominen

Hyppy



Kiitokset Katjalle kuvaamisesta!

torstai 2. lokakuuta 2008

BH kaaviota ja avointa luokkaa

Käytiin kera Satun ja Typyn linnunlahden koulutuskentällä ottamassa treeniä ennen iltavuoroon lähtöä. Darra paikallamakuuseen Typyn tottiksen ajaksi (n.10min). Sitten oli Typyn vuoro mennä paikallamakuuseen ja Darralle otin kokonaisen BH-kaavion (ilman hlöryhmää). Kytkettynä ja vapaana seuraten, sekä jäävät liikkeet. Molemmat seuruupätkät meni tosi kivasti :) Alussa edisti hieman, mutta melko nopeaan paikka korjaantui. Nopeuden muutokset oli hyvät, sekä käännökset. Liikkeestä istumista helpotin ottamalla pienen apuaskeleen taakse istu-käskyn yhteydessä ja jäi hyvin istumaan. Maahanmeno loistava ja luoksetulo ok. Jäi hieman vinoon eteen istumaan, jonka kylläkin korjasi, kun otin askeleen taaksepäin. Jäi tosi hyvä mieli itse seuraamisosuudesta :)

Turbon kanssa tehtiin kaikki avoimen luokan liikkeet, paitsi paikallaolo. Seuraaminen oli ihan kivaa. Vinoja perusasentoja joutui korjaamaan, mutta käännökset ja juoksuosuus sujuivat. Liikkeestä maahanmeno tyypillistä Turboa; istumisen kautta, mutta nopeasti alas. Luoksetulo kokonaisena liikkeenä..huippu! Pysähdys olisi saanut olla himpun verran nopeampi, mutta ei tainnut edetä edes omaa mittaansa :)). Pysäytyksen jälkeen kutsuin ensimmäistä kertaa suoraan sivulle ja tämä toimi kivasti. Liikkeestä seisomisessa otti yhden askeleen, mutta muuten ok. Noudon palautuksen otin myös sivulle ja toimi hyvin. Kapulaa palauttaessa sanoin "sivulle" ja nätisti kiersi takakautta sivulle ja jäi kapula suussa odottamaan irroituskäskyä. Kaukokäskyt tosi hyvät. Nousi istumaan hyvin ylös asti. Hypyssä oli ongelmia alussa, kun hypyn jälkeen teki täyskäännöksen ja hyppäsi suoraan takasin..en kerennyt edes avata suuta istu-käskyä sanoakseni. Uusi yritys ja hyppy käskyllä kiersikin minut ympäri =/ Vielä uusi yritys ja nyt hyppäsi yli ja huusin heti istu-käskyn, jolloin istui esteen taakse, josta vapautin ja heitin lihapullan Turbon taakse. Neljäs hyppy meni sitten oikein mallikkaasti. Turbo oli koko treenin ajan erittäin innokkaalla päällä ja sivulle tulotkaan eivät ole ennen olleet noin nopeita :) Treenitauko tekee hyvää!

Darra A-esteellä

Darra seuraa



Huomenna vapaapäivä ainakin Darralla ja sitten lauantaina lähdetään tavoittelemaan TK1:stä! Alokasluokka alkaa klo11 ja ilmoitettu 14 koiraa. Kiva, kerkeän varmaan pari tuntia yövuoron jälkeen nukkua, jos malttaa edes sitäkään ;)

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kaukkareita

Kaukkaritreeniä ruokakupin avulla.
Turbolle voi-luokan kaukkareita ma-is-se-ma-se-is. Seiso-istu ja istu-seiso vaihdoissa liikuttaa etujalkoja, mutta takajalat pysyy aika hyvin paikoillaan. Maahan-seiso vaihdossa kaikki jalat pysyvät paikallaan :) myös seiso-maahan menee jalkoja liikuttamatta hissillä. Jes!

Turbon kanssa ollaan myös sisällä harjoiteltu seuraamisen sivuaskelia oikealle..(heti vaikeamman kaavan kautta..) seuraa-käsky, pieni askel oikealle ja kädellä tarvittaessa takapuolen ohjaus, että istuu suoraan. Ei vaikuta vielä ihan täysin toivottomalta ;) myös yhden askeleen seuraamista ollaan harjoiteltu.

Darralle vain avo-luokan kaukkarit; maahan-istu-maahan-istu. Maahan menee aina hyvin, MUTTA maasta istumaan ei vielä ollenkaan varma.. Jää joko maahan häntää heiluttaa kysyvä ilme naamalla "siis, mitä mun pitikään tehdä?" tai nousee seisomaan.. Vapautin kupille heti, kun sain yhden hyvän istumaan nousun. Voi olla, että sotkee liikkeen paikallaoloon, kun liike alkaa samalla tavalla maahan menosta. No, tähän tulee ratkaisu, JOS saadaan se viimeinen alon ykkönen lauantaina niin sitten alkaa paikallaolo treenit ohjaajan piilossa ollen, joka sitten eroaa kaukkareitten alkuasennosta.