perjantai 2. lokakuuta 2009

Mukavat tokotreenit

Tänään käytiin pitämässä tokotreenit Kulhon pesäpallokentällä. Samassa paikassa tulee olemaan parin viikon päästä sitten ne kisat!

Turbo
Paikallaolo. Turbolle, Ficolle ja Anille paikallaoloa yht. n. 5min. Ohjaajat olivat piilossa kentän laidalla olevan huoltorakennuksen takana. Puolessavälin palkkaus. Turbon asento pysyi koko ajan suorana! Pään laski melkein heti alas ja piti sitä siellä siihen asti, kunnes kävin palkkaamassa, mutta laski uudelleen alas piiloon mentyäni.
Ruutu. Ensin lähetys n. 10m:stä. Hyvin hakeutui vauhdilla ruutuun, mutta ei noudattanut heti seiso-käskyä, vaan haahuili ruudun sisällä. Meni kyllä sitten itse oikealle paikalle, mutta kutsuin pois ja lähetin uudelleen. Ruudussa oli vieras targetti, sellainen sininen pieni korkki, jota Turbo ei varmaan edes huomannut.. Toisella lähetyksellä kuunteli paremmin seiso-käskyä ja kävin palkkaamassa. Kolmannelle otettiin koko kuvio kokonaan ilman targettia. Lähetys n. 20m:stä. Hieno ruudun haku ja oikealle paikalle, ensin seisomaan ja sitten maahan. Kävelin kierroksen ja kutsuin seuraamaan. Tuli nopealla laukalla ja hyvin lähti seuraamaan ja lopussa perusasentokin oli suora :)
Hyppynouto. Paketti kasassa kaikinpuolin :) Lukuunottamatta hieman vinoa luovutusasentoa.. Mutta vauhdilla kapulan haku ja tuonti, eikä edes yrittänyt kiertää estettä paluuhypyssä, vaikka heittelin kapulaa tarkoituksella vinoon.
Ohjattu nouto. Vein Turbon valmiiksi merkille, kun ei olla vielä opeteltu merkkiä erikseen. Anneli vei kapulat vasemmalle ja oikealle merkin suuntaisesti samaan linjaan. Ensin vasemmalta haku, seuraava oikealta ja taas vasemmalta. Suunnissa ei mitään epäselvää ja oikein teki kierrähdyksen merkiltä kapulan suuntaan :D ei olla otettu pitkään aikaan ohjattua noutoa ja tosi hyvin sujui!
Seuraaminen. Näytin ennen liikkeen alkua Turbolle ruokarasiaa treeniliivien takataskussa, jossa oli Turbon suurta herkkua -NEUta. Anneli käskytti kaavion, jossa sekoitus voi:ta ja evl:llää. Tuli myös hitaassa kävelyssä ja juoksussa käännöksiä ja täyskäännöksiä. Sivuaskeleet ja peruutus näpäkät ja vire kesti loistavasti koko seuruun ajan :) yksi täyskäännös oli hieman väljä ja vasemmalle käännöksissä ei ollut kunnolla mukana, vaan jouduin hieman "potkimaan" edestä, mutta muuten loisto suoritus!
Tunnari. Treenin jälkeen käytiin juoksuttamassa tunnin lenkillä Piian kanssa koiria ja kotiin tultua tein Turbolle vielä tunnarin pihassa. Neljä hajustamatonta kapulaa rivissä ja oma niiden keskellä. Omaa maustoin hieman lihapullalla. Puristin hetken kädessä lihapullaa ja sitten omaa kapulaa ja laitoin oman hajustamattomien keskelle. Turbo haisteli kaksi vasemman puoleista kapulaa, sitten oman, jonka otti suuhun ja toi luokse :)

Darralle ja Urholle tehtiin kokeenomainen BH-kaavion tottisosuus. Tein myös Darralle täysin kokonaisen BH-tottisosuuden, hieman riskillä, kun likalla on ollut tuon motivaation kanssa vähän ongelmia. Ensin Urho suorittamaan seuraamista ja Darra paikkamakuuseen. Paikallaoloa kesti yhteensä varmaan n. 10min ja likka pysyi samassa asennossa koko ajan. Hyvä ja rauhallinen makuu. Seuraamisessa ensimmäistä pitkää suoraa palatessa Darran huomio herpaantui ja otti väljyyttä, mutta muuten teki Darra varmaan paremman suorituksen, kuin silloin omassa BH-kokeessaan ;) No joo..olihan sillä silloin vielä tärppipäivät.. Henkilöryhmä meni hyvin, molemmat jäävät upeat ja luoksetulo laukalla. Vauhtia olisi saanut olla enemmän, mutta pääasia, että laukkasi. Hieno likka!

Huomenna olisi sitten Darran luonnetestipäivä :)

Siinä koko böllvästiffitrio :)
Kuvaajana Pihla Sulku

Ei kommentteja: